Toteutuuko Sami Heleniuksen toive Jokereihin liittyen tänä vuonna? – ”Se antaa luottoa”

KHL:n läntisen konferenssin kärkisijoista taisteleva Jokerit kohtaa torstaina SKA Pietarin konferenssin kärkikahinassa.
Jokerit isännöi SKA Pietaria parisen viikkoa sitten Helsingissä. Tuolloin narripaidoilla oli pelihurmos päällä ja KHL:n jättiläisiin kuuluva SKA koki Hartwall Arenalla karmivan nöyryytyksen.
– Ei tästä ole kauaakaan, kun Jokerit niitä kotonaan pöllytti tennislukemin 6-0. SKA:n materiaaliin ja odotuksiin nähden he ovat pelanneet yskähdellen koko kauden, toteaa ex-jokeripakki Sami Helenius SuomiKiekko-sivustolle.
Jokerit on pelannut joulukuusta lähtien todella väkevää kiekkoa, ja 16 edellisessä pelissä he ovat jääneet vain kerran pisteittä.
– Jokereilla on ollut hyvä buugi päällä ja jos jätkät pysyy terveinä, niin edessä voi olla pitkä kevät. Jokerit on kyennyt voittamaan tällä kaudella KHL:n isoja aiempaa enemmän, ja se antaa luottoa.
Helenius itse edusti Jokereita uransa alkuvaiheessa 90-luvun alussa ja puki uudelleen narripuvun päälleen palattuaan Pohjois-Amerikan kiertueelta vuosikymmen myöhemmin. Jokerit on Heleniukselle edelleen rakas seura ja puolustajalegenda toivoo narreille menestyksekästä pudotuspelikevättä.
– Henkilökohtaisesti Jokereissa pelanneena ja vieläkin organisaation kanssa hyvissä väleissä olevana toivon, että tänä vuonna mentäisiin pidemmälle kuin aiemmin, Helenius toteaa.
Jokereiden ja SKA:n välinen ottelu Pietarissa alkaa klo 18.30. Viasat ja Viaplay välittävät kamppailun suorana lähetyksenä. Ennakointi studiossa aloitetaan klo 18.00.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- HIFK rysäytti yllättävän pelaajakaappauksen NHL:stä!
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Liiga-seura nappasi Tapparan ykkösvahdin!
- Liiga-seuralta yllätysveto: ulkomaalaisvahvistuksen sopimus revitty!
- Leijonien MM-lohkoviholliselle hirmuvahvistuksia NHL:stä!
- SaiPassa ovi käy – hurjia menetyksiä!
- NHL-seura sopimukseen Leijonien MM-hyökkääjän kanssa!
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat puolustajat
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat hyökkääjät
- Leijonat veti NHL-kortin hihasta – nämä MM-kisapassit jäivät leimaamatta
- Urheilucast: Leo Komarov kahden Liiga-seuran kiikarissa!
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- IL: Veli-Matti Savinainen loikkaa yllättävään Liiga-seuraan!