LAHTI. Moni saattoi hieraista 18. joulukuuta silmiään, kun Nuorten Leijonien mukana ennen tätä ollut Otto Kivenmäki olikin yhtäkkiä tämän seurajoukkue Ässien kokoonpanossa KooKoota vastaan. Tuossa ottelussa maalin tehnyt lahjakas hyökkääjä jymähti maajoukkueesta pois kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Minkälaista palautetta ja perustelua Kivenmäki sai, kun hän putosi kisakoneesta?

– Päätöksen tekee valmentajat, emmä sitä enempää oikein kommentoi, nuori tokaisee Lahdessa Ässien Pelicans-pelin tauottua.

Turnauksesta rannalle jääminen oli kaikkiaan ihmeellinen paukku. Kivenmäen kotiin lähettämisen syynä oli Satakunnan Kansan mukaan hyökkääjän asenne. Se ei ollut miellyttänyt päävalmentaja Raimo Helmistä.

Aviisi kertoi, että aikoinaan Ässien hyökkääjä jättäytyi maajoukkueturnauksesta sivuun lepotarpeen vuoksi. Hyökkääjä lähetti tiedon liittoon sähköpostitse, vaikka poissaolot olisi pitänyt ilmoittaa henkilökohtaisesti Helmiselle. Tämän jälkeen päävalmentaja yritti tavoitella Kivenmäkeä mukaan vielä puhelimitse, mutta ilman tulosta.

Vuoden ensimmäisen liigapelin tauottua Kivenmäki on toimittajan varovaisten tulkintojen mukaan jotenkin kiusaantunut ja vaisu. Nämä ovat siis vain ja ainoastaan kirjottajan johtopäätöksiä. Alla on juuri päättynyt 2-4-häviöpeli Pelicansia vastaan. Onko pelaaja nyt katsonut nuorten MM-kisoja?

– Oon mä niitä sivusta katsonut. Yritän keskittyä enemmän näihin liigapeleihin.

Toisin kuin viime kaudella, nyt patapaidat taistelevat tosissaan jatkopaikoista. Liigassa pelaaminen maistuu, vaikka MM-turnaus jäi haaveeksi.

– Olisi siellä tietysti ollut hienoa pelata. Ei voi siihen vaikuttaa. Pelataan siellä, missä pelataan ja ja…

Parempi liigakausi, valoisa tulevaisuus

Hyökkääjä on iskenyt Liigan tämän kauden 33 ottelussa tehot 3+9=12. Seitsemässä maajoukkuepelissä puolestaan syntyi pisteet 0+4=4. Pori tuntuu olevan nuorille muutenkin oiva paikka, sillä käynnissä oleviin alle 20-vuotiaiden kisoihin oli tyrkyllä jopa kolme patapaitaa. Kivenmäki ja Roni Hirvonen olivat lähellä päästä mukaan, Lenni Killinen meni sisään.

– Ne varmaan sitten tykkäävät nuorista pelaajista. Aina oon Porissa pelannut ja oon tykännyt olla, Liigan keski-iältään kolmanneksi nuorimman joukkueen suurlupaus arvelee.

19-vuotiaan hyökkääjän lisäksi Porissa pelasi hänen isänsä Marko. Hän edusti Ässiä kausina 1998-2010.

– Joskus nuorempana tuli neuvoja aika paljon. Täällä tulee aika paljon tarpeellista nyt, kyl se jotain tipsejä antaa.

No mihin pojan pitää erityisesti keskittyä omasta mielestään?

– Ei mulla varmaan semmosta yhtä ole. Pystyy tasasesti suorittaa pelistä toiseen ja pitää pelin hyvällä tasolla.

Perjantaina Ässät oli Pelicansia vastaan avauserässä heikko. Toisen ja kolmannen kaksikymppisen aikana pata kuitenkin paransi selvästi. Kiri ei riittänyt pisteiden jäädessä Lahteen siis luvuin 2-4.

– Alkuun oltiin huonoja, ei päästy omista pois. Ylivoimalla saatii ihan hyvin pyöritettyä, mutta kokonaisuudessa oltii jaloissa. Ei varmaa oltu valmiina.

Jos oli sijoituksia tuijottamalla perjantain ottelu kuuden pisteen peli, niin samanlainen on kyllä lauantain koitoskin Jukureita vastaan. Kun Ässät on sarjaysi ja Jukurit viimeistä edellinen, tarvitsevat kummatkin pinnoja.

– Se on ihan eri peli taas. Täytyy olla heti alussa valmis, kamppailla ja liikkua paljon paremmin.

Voisi kuvitella, että vaikka Ässien suurlupauksen kohtalo olikin vuodenvaihteen aikaan outo, on pelaaminen kenties hauskaa? Pata on kuitenkin tällä hetkellä ihan pikkuisen erilaisessa tilanteessa kuin vuosi sitten.

– No joo, onhan tää ihan eri meininki, ku viime kaudella. Päivä ja peli kerrallaan, tärkeitä pisteitä.

Yhtä kaikki. Kivenmäki on 19-vuotias suurlupaus, jolla on NHL-varaus juhannukselta 2018. Detroit Red Wings nappasi pelaajan tuolloin seitsemännellä kierroksella numerolla 191.

– Joo, emmää missää nimessä hanskoi tiskii heitä. MM-kisat olisi ollut hieno kokemus, mutta se on nyt menny. Katse kohti uusii haasteita, Kivenmäki päättää, vastaa toimittajan kättelyyn miehekkäästi ja poistuu paikalta räväkin askelin.

Täysi liigakierros lauantaina kello 17 ja Nuorten Leijonien MM-välierä kello 20.