Lähde: Takavuosien NHL-menestysseura valmis pelaajakaupoille – nämä nimet siirtouhan alla
San Jose Sharks on lukeutunut lähes koko 2000-luvun ajan NHL:n kestomenestyjien joukkoon.
Tällä kaudella joukkueen meno on kuitenkin osoittanut pahoja sakkaamisen merkkejä. Ikääntyvän pelaajarungon sekä mm. tähtihyökkääjä Joe Pavelskin lähdön myötä seura onkin vajonnut jo kahdeksan pisteen päähän läntisen konferenssin viimeisistä pudotuspelipaikoista.
Mikäli tahti ei nykyisestä parane, uskotaan Sharksin päätyvän kauppaamaan ainakin osan pelaajistaan NHL:n siirtotakarajalla.
The Fourth Period -sivusto kertoo seuran GM Doug Wilsonin aikovan yhä pitää ydinrunkonsa kasassa, joskin sivusto kertoo ainakin kolmen pelaajan olevan tällä hetkellä kauppahuhujen kohteena. Näihin lukeutuisivat TFP:n mukaan ainakin kakkosmaalivahti Aaron Dell, puolustaja Brendan Dillon sekä hyökkääjä Melker Karlsson.
Myös seuran tilapäinen päävalmentaja Bob Boughner myöntää hänkin siirtojen todennäköisyyden.
– Valmennuksellisessa mielessä meillä on kasassa joitain todella hyviä palasia. Toisaalta tiedostamme myös sen, että kyse on loppujen lopuksi bisneksestä, päävalmentaja kertoo The Mercury Newsille antamassaan haastattelussa.
Siirtouhan alla olevista pelaajista myös ruotsalaishyökkääjä Karlsson ymmärtää olevansa yksi liipasimella olevista mahdollisista siirtonappuloista.
– Tiedän, miten nämä hommat menevät. Tämä on osa lajia. Itse toivoisin saavani jäädä joukkueeseen, sillä viihdyn täällä hyvin, Karlsson pyörittelee.
Sharksin uskotaan joka tapauksessa odottavan mahdollisten myyntien suhteen lähemmäs siirtotakarajaa, sillä seurajohdon kerrotaan yhä uskovan vahvasti joukkueen kykyyn kääntää kurssinsa ja nousta vielä mukaan taisteluun pudotuspelipaikoista.
LUE MYÖS: NHL-sisäpiiritoimittajalta hurja väite: Colorado Avalanche ruotsalaistähden perässä
LUE MYÖS: Kasperi Kapasen siirtohuhut jälleen kuumina – NHL-toimittaja nosti esille mehukkaan skenaarion
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- JYP tiputti jättimäisen sopimusuutisen!
- Joulutodistukset jaettu! Tässä on Liigan syyskauden tähdistökenttä
- Antti Raanta, 36, teki päätöksen uransa jatkosta
- Urheilucast: Jokerit jäi nuolemaan näppejään – Liigan pistetykki teki valintansa!
- Nyt jysähti – NHL-legenda valmis tekemään paluun eläkepäiviltä!
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- TSN: Marc-Andre Fleurystä tipahti hurja NHL-siirtohuhu!
- Jesperi Kotkaniemi oltiin lähellä kaupata NHL:ssä – ”Tarjous oli pöydällä”
- Spengler Cup 2025
- Urheilucast: Tappara valmistelee siirtopommia – kiikarissa kaksi Leijonat-peluria
- Urheilucast: Jokerit ja Tappara virittelevät jymykaappausta Kärpistä!
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Leo Komarov: uusi joukkue!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä