Suomessakin kiekkoilleelta KHL-supertähdeltä raju paljastus: palaamassa kotiin perheensä luo
Kuva: Ilari Isotalo
KHL:n pistepörssissä kolmantena tällä hetkellä oleva ruotsalaishyökkääjä Linus Omark on isojen päätösten edessä kuluvan kauden jälkeen.
32-vuotias Omark on pelannut ammatikseen ulkomailla vuodesta 2010 alkaen. Nyt Jokereitakin yhden kauden ajan edustaneen laitahyökkääjän ulkomaankierros alkaa kuitenkin tulla päätökseensä. Salavat Julajev Ufan riveissä 37 pelissä tehot 8+25=33 tällä kaudella nakutellut hyökkääjä paljastaakin palaavansa suurella todennäköisyydellä ensi kaudeksi kotimaisemiinsa Luulajaan. Syykin on varsin ymmärrettävä.
– Perheeni muuttaa kotiin joulun tienoilla. Lapset aloittavat esikoulun heti joulun jälkeen. Olemme etsineet pitkään esikoulua ja vihdoin saimme paikan. Se tuntuu erittäin hyvältä. Se on aina perhepäätös, missä ikinä pelaankin jääkiekkoa. Olen toiminut aina sillä tavalla, Omark paljastaa Sportbladetille.
Samalla mies vahvistaa, ettei myöskään jatko nykyisessä seurassa tule kyseeseen ensi kaudella.
– Toiset venäläisseurat ovat kiinnostuneita, samoin muutama seura Sveitsistä. Aiomme pelata Spengler Cupissa joulun aikana ja siitä tulee varmasti hienoa. Sen tulee kuitenkin toimia perheen kanssa, Omark pyörittelee.
NHL-läpimurrossaan vuosikymmenen alkupuolella epäonnistuneesta Omarkista on sittemmin kehkeytynyt yksi ruplaliiga KHL:n kovimmista pistelingoista. Konkarihyökkääjä on takonut pelaamissaan 379 KHL-ottelussa muhkean tehosaldon 102+230=332.
Ruotsin maajoukkueestakin tutun Omarkin KHL-valloitus sai aikoinaan lentävän lähdön Helsingin Jokereista, jonka riveissä mies takoi kaudella 2014-15 pelaamissaan 60 ottelussa tehot 16+30=46.
LUE MYÖS: Rauman Lukon maalitykki jättää seuran – ”Järkevin ratkaisu viheltää peli poikki”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!