Nuoret Leijonat saivat vuoden päätteeksi oppitunnin – tässä kuolemanottelun vastustaja
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Suomi on kärsinyt Nuorten MM-kisojen viimeisessä alkusarjaottelussaan 2-5-tappion Sveitsille.
Suomi avasi maalihanat ajassa 12.49, kun joukkueen parhaana palkittu Anttoni Honka (kuvassa) latasi ylivoimalla suoraan Ville Heinolan syötöstä kiekon verkkoon.
Osuma jäi avauserän ainoaksi ja Nuoret Leijonat pääsivät tauolle 1-0-johdossa.
Toisen erän alussa Suomelle tarjottiinkin sitten shokkihoitoa, kun ensin Fabian Berri tasoitti kamppailun vain 19 sekuntin pelin jälkeen ja vain noin pari minuuttia tästä Gaetan Jobin vei käkikellomaan 2-1-johtoon.
Joonas Oden tasoitti tämän jälkeen pelin Lassi Thomsonin ja Kim Nousiaisen syötöstä 2-2:een, mutta nelisen minuuttia ennen toisen kaksikymmenminuuttisen päätöstä Berri vei toisella maalillaan Sveitsin erätauolle 3-2-johdossa.
Kolmannessa erässä Nuoret Leijonat haki kiivaasti tasoitusta, mutta Simon Knak vei ajassa 50.03 tekemällään 4-2-osumalla Sveitsin jo kahden maalin johtoon. Loppulukemat 5-2 iski Suomen tyhjään maaliin Valentin Nussbaumer.
Suomi sijoittui A-lohkossa kolmanneksi ja saa torstain puolivälieräottelussa vastaansa B-lohkon kakkosen Yhdysvallat.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt jysähti – NHL-legenda valmis tekemään paluun eläkepäiviltä!
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- TSN: Marc-Andre Fleurystä tipahti hurja NHL-siirtohuhu!
- Jesperi Kotkaniemi oltiin lähellä kaupata NHL:ssä – ”Tarjous oli pöydällä”
- Spengler Cup 2025
- SaiPa julkisti isoja sopimusuutisia – teki kovan kiinnityksen!
- NHL:n floppiseura reagoi: valmentajapotkut
- Mikael Granlund: hirmuvire!
- IL: Kasimir Kaskisuo siirtyy Suomeen – tässä uusi osoite!
- Urheilucast: Tappara valmistelee siirtopommia – kiikarissa kaksi Leijonat-peluria
- Urheilucast: Jokerit ja Tappara virittelevät jymykaappausta Kärpistä!
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Leo Komarov: uusi joukkue!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä
- Lähde: Eetu Koivistoinen palaa Liigaan!