Kiekkoraamattu arvioi: nämä viisi puolustajaa ovat vaarassa tulla kaupatuiksi NHL:ssä – mukana kaksi suomalaista

Kiekkoraamattuna tunnettu The Hockey News on listannut viisi puolustajaa, jotka ovat lähimpänä tulla kaupatuksi NHL:ssä. Listalle mahtui kaksi suomalaisnimeä, jotka ovat pyörineet siirtohuhuissa jo pidemmän aikaa: Rasmus Ristolainen ja Julius Honka.
Ristolaisen kauppaamista THN on rummuttanut jo pidemmän aikaa. Syksyllä kiekkojulkaisu piti varmana, että suomalaispuolustaja kaupataan Buffalo Sabresista jouluun mennessä.
– Ristolainen on saanut keskiarvolta 17 minuuttia jääaikaa viidellä viittä vastaan tällä kaudella. Hänen ollessaan jäällä kiekko päätyy 47,4 prosentin todennäköisyydellä vastustajan maaliin eikä omaan. Viimeisessä kahdessa ottelussa hänen jääaikansa on tippunut 15 minuuttiin ja hänen tilastonsa on parantunut 52,91 prosenttiin. Voit laskea itse. Hän on parempi, kun ei joudu kantamaan isoa taakkaa, artikkelissa kirjoitetaan.
Hongan kauppaaminen olisi itsestään selvää. Hän on jäänyt Dallasissa pieneen rooliin, eikä vastuuta ole tullut. Viimeisellä kaudella Honka jätettiin kokoonpanosta ulos 35 viimeisessä pelissä sekä pudotuspeleissä.
Muut artikkelissa mainitut puolustajat ovat Chicago Blackhawksin Erik Gustafsson, Philadelphia Flyersin Shayne Gostisbehere sekä Los Angeles Kingsin Alec Martinez. Gustafsson ja Gostisbehere ovat alisuorittaneet rankasti tällä kaudella, joten vaihtokauppa voisi olla uusi alku kummallekin.
Los Angeles Kings puolestaan kuuluu NHL:n pohjasakkaan. Seura yrittää kaupata kokeneita veteraaneitaan, jotta tulevaisuus näyttäisi kirkkaammalta. Martinez on yksi nimistä, joille voisi olla käyttöä menestystä tavoittelevissa seuroissa.
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- Jatkoaika: Kiekko-Vantaan edustusjoukkue menetti tärkeän kumppanin – yhteistyösopimus purettu
- Tässä HPK:n kapteenisto alkavalle Liiga-kaudelle
- Kolminkertainen Stanley Cup -mestari sai valmennuspestin
- Kohti seuraavaa turnausta – tältä näyttää Nuorten Leijonien joukkue
- Suomalaisvalmentaja nimettiin NHL-huippupestiin
- KHL-valmentaja lataa tiukkaa tekstiä kohtelustaan NHL:ssä: ”Olen v*ttuuntunut”
- NHL-toimittaja: Connor McDavidin seuraava sopimus tulee yllättämään kaikki
- Kärpät liekehti Ruotsissa – ulkomaalaisvahvistus keräsi hurjat tehot
- Jatkaako tähtipakki Espoossa? Näin urheilupomo kommentoi MTV:lle
- Jokerien maalitykki: Uusi seura
- Veli-Matti Savinainen saapui TPS:ään – teki heti yhden huomion
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- MTV Urheilu: Liiga-seuran harjoituksissa yllättävä näky – huippunimi mukana!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Liigan monivuotinen törkypelaaja ripustaa luistimet naulaan!
- Lähde: HIFK:n entinen supertähti lähtee NHL:stä!