TPS tiedottaa: Raimo Helminen joukkueen päävalmentajaksi – ”Ei noussut todellakaan karvat pystyyn”
Liigassa syvällä rypevä TPS tiedotti kotisivuillaan, että Raimo Helminen toimii joukkueen päävalmentajana ensi kaudella.
Helminen siirtyy vuoden mittaisella sopimuksella TPS:n peräsimeen Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueesta, jonka päävalmentajana hän on joulukuussa käynnistyvissä MM-kilpailuissa.
– Vuoden sopimus sopii täydellisesti uuden TPS:n rakennusvaiheeseen. ”Raipe” on tehnyt myös nuorten pelaajien kanssa paljon töitä, joka tuo TPS:n arkeenkin lisäarvoa. Oman vahvan ja mittavan pelaajauransa myötä uskomme hänellä olevan työkaluja myös meidän kokeneimmille pelaajille, HC TPS:n toimitusjohtajan Santtu Jokinen sanoi.
Helmisen valmentajaura alkoi Ilveksen liigajoukkueen apuna kaudella 2009-2010. Tämän jälkeen hän on toiminut päävalmentajana niin ikään Ilveksessä sekä pää- ja apuvalmentajana Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa.
Apuvalmentajana Helminen on toiminut myös kolmessa KHL-joukkueessa, eli Barys Astanassa, Dinamo Riikassa ja Jokereissa. Lisäksi Helminen oli Kazakstanin maajoukkueen apuvalmentaja kevään 2014 MM-kilpailuissa.
– Kun TPS otti yhteyttä ja tiedusteli halukkuuttani päävalmentajan pestiin, niin mielenkiintoni heräsi heti. Ei noussut todellakaan karvat pystyyn, kommentoi Helminen.
– Vuoden mittainen sopimus oli minulle mieluisa vaihtoehto, jonka puitteissa hahmottuu varmasti se, miten minusta voi olla TPS:lle suurin apu. Saavun perinteikkääseen seuraan erittäin nöyrin mielin. Pyrin tuomaan päivittäiseen tekemiseen omaa tyyliäni ja varmasti myös vähän uusia tuulia.
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Liiga-valmentaja sai sairauskohtauksen – joutui sairaalahoitoon
- Raimo Helmisestä hurja paljastus – Urheilucast: Leijonat tarjosi jättipalkkaa
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!