Katso video: Mestiksessä rähistiin kunnolla – spontaani nyrkkitappelu toi kahdelle pelaajalle pelikiellot
Mestiksen nettisivuilla tiedotettiin, että RoKin Riley Stadelille ja TUTOn Ville Niemiselle on langetettu kolme ottelua käsittävät pelikiellot keskinäisestä tappelustaan.
Kuten Mestiksen Youtube-tilin oheinen video näyttää, pelaajat hakeutuivat lauantain kohtaamisessa selkeässä yhteisymmärryksessä fyysiseen yhteenottoon riisuen ensin hanskansa ja kypäränsä, ja iskien toisiaan useaan otteeseen paljain nyrkein pään ja ylävartalon seudulle.
Tallenne näyttää sen, että Nieminen luisteli Stadelin eteen RoKin maalin edessä ilman, että täysin samoilla sekunneilla tilanteessa olisi ollut kaksikon välillä fyysisyyttä tai vastaavaa. Kyseessä näytti olevan ainakin lähisekuntien perusteella spontaani valssi.
RoKi-pakki Stadel on pelannut rovaniemeläisjoukkueessa 15 ottelua tehoin 1+0=1. Jäähyminuutteja on kertynyt 31 kappaletta, ja tuolla määrällä irtoaa kyseisen tilaston 13:s sija.
Niemisen vastaavat tilastot näyttävät lukemia 0+1=1 ja 27. Pelattuja otteluita vyöllä on 11 kappaletta.
LUE MESTIKSEN PISTEPÖRSSIN KÄRKINIMI MATIAS LAINION TUORE HAASTATTELU:
Ollaanko Liigassa hereillä? Suomalaistykki latoo hirmupisteitä kaudesta toiseen, mutta ”isommat ympyrät” antavat odottaa – ”Pelaan niin hyvin kuin pystyn”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta