Mestis
Jokipojat – SaPKo
Keskiviikko 06.11. klo 18:30

Mestiksessä pelataan keskiviikkona vielä täysi kierros ennen kuin sarja jää viikon maaottelutauolle. Sarjassa yhdeksäntenä keikkuja Jokipojat toivottaa susirajalle tervetulleeksi Savonlinnan ylpeyden, SaPKon. Isäntien peli vielä hakee itseään, kun taas SaPKo on saanut punaisesta langasta kiinni ja on noussut jo sarjakolmoseksi. Molemmat joukkueet ovat tuskailleet alakertansa kanssa.

Jokipojat purki alkuviikosta maalivahti Dominik Salaman sopimuksen. Salaman torjuntaprosentti 77,42% on tyly, mutta pakko on sanoa, ettei viikonlopun otteluissa joukkueen puolustus auttanut nuorta maalivahtia yhtään. Puolustuksen hasardit ja merkkausvirheet päästivät sekä Peliitat että RoKin maalintekosektoreille aivan liian usein, joten muutkin kun maalivahdit saavat katsoa Joensuussa peiliin.

SaPKon vire on ollut hyvä, mutta viikonloppuna joukkue pelasi vaikeahkon vieraskiertueen, jossa kahdesta tiukasta ottelusta saatiin kairattua vain yksi piste. Alkuviikosta savonlinnalaiset tekivät loppukauden kattavan sopimuksen hyökkääjä Teemu Lämsän kanssa. Myös pässipaidoilla menee liikaa kiekkoja omiin, eikä tästä voi eniten maalivahteja syyttää. Puolustuksen saaminen kuntoon onkin illan vieraiden tärkein tehtävä.

Lyö vetoa ottelusta:

Tällä hetkellä sarjataulukko ei valehtele, vaan SaPKo on joukkueista paremmassa lyönnissä. Minun papereissani se ei ole vieraissa altavastaaja, joten vetosuositukseen otan vierasvoittoa: SaPKo voittaa ottelun (60 min) kertoimella 2,45. Totals-kertoimet näyttävät oikeilta – markkinat ovat haistaneet korkean maaliodottaman.

LYÖ VETO

tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.

Lunasta in tervetulopaketti näin:

  1. Avaa pelitili TÄSTÄ.
  2. Tee talletus.
  3. Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.

LYÖ VETO