Jokerit osasyy potkuihin – pihalle potkittu kanadalainen paljasti KHL:stä hurjia tarinoita: ”Vastasin aina samalla tavalla: Tulkaa ajoissa… Ennen kuin saan potkut”
Kuva: Mikko Taipale/Jokerit
Valmentajana kahta MM-hopeaa juhlinut Craig McTavish joutui kokemaan syksyllä KHL:n raadollisuuden ikävimmällä mahdollisella tavalla. Menneinä kausina rapakon takana Edmonton Oilersissa työskennellyt luotsi sai Lokomotiv Jaroslavlista monoa syyskuun lopulla.
Jokerit-tappio oli viimeinen niitti. Lokomotiv hävisi kotonaan helsinkiläisille 23. syyskuuta 1-4, ja seuraavana päivänä kanadalainen sai lähteä. McTavish selitti jo aiemmin potkujen olleen yllätys.
– Isoin virheeni? En tiedä, ei hajuakaan. Emme saaneet aikaan tuloksia, mutta olimme oikealla tiellä. Hävisimme kaksi ensimmäistä peliä ja voittoprosenttimme oli alle 50, päävalmentaja arvuutteli Sport-Ekspress-sivuston haastattelussa.
Nyt ex-luotsi oli kirjoittanut mediajätti TSN:n sivuille tarinaa tuota kohtalokasta Jokerit-peliä ympäröineestä ajasta. Jokerit oli hävinnyt kolmesti putkeen ennen Lokomotiv-ottelua.
– Jutellessani Jokerien Jarin Kurrin kanssa tiedostin, että toinen meistä poistuu hallilta hyvinkin pettyneenä. Jari on minun ystävä ja ajatus sekä tämän sanominen tuntuu ikävältä, mutta toivoin hänen olevan meistä pettynyt osapuoli.
Vaikka kanukki antoi Sport-Ekspressille ymmärtää olevansa yllättynyt potkuistaan, taisi hän aavistaa jotakin.
– Toki tiesin, että hävitessämme saan luultavasti potkut.
Oma maailma
McTavish nousi virkaan viime toukokuussa. Edellisen kerran hän oli toiminut päävalmentajana AHL-joukkue Chicago Wolvesissa kaudella 2011-12. KHL-kulttuuri on valmentajien näkökulmasta ilmeisesti täysin oma maailma. – Ajattelin asioita pelokkaan optimistisesti, kanadalainen kertoi ensiksi, ja otti esille suorastaan hervottoman esimerkin: – Kun ystäväni kertoivat tulevansa kylään luokseni, vastasin aina samalla tavalla: Tulkaa ajoissa… Ennen kuin saan potkut. McTavish painotti Sport-Ekspressille aiemmin, että NHL:ssä toimintatavat ovat täysin erilaiset. – Kun päävalmentaja palkataan NHL-seuran peräsimeen, hän saa yleensä kaksi vuotta aikaa näyttää kykynsä ilman uhkaa potkuista. Lokomotivilla on ollut 15 viimeisen vuoden aikana peräti 18 eri päävalmentajaa. Se kertoo paljon. Seuran yksi erikoisimmista persoonista on puheenjohtaja Juri Jakovlev. Jos hänen kanssaan joutui jutulle, olivat asiat kuulemma vinossa. – Hän johti pakettia negatiivisten asioiden kautta. Jurin kanssa hyvä uutinen oli se, jos uutista ei ollut. Eräs henkilö seurasta kertoi minulle pian alussa, että jos Jurin kanssa joutuu puheille, ovat asiat joko huonosti tai todella huonosti. Nyt Lokomotiv keikkuu KHL:n läntisessä konferenssissa kahdeksantena, pykälän Jokereita perässä.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä