KHL:stä lähtöpassit saanut ex-NHL-luotsi potkuistaan: ”Erehdyin täysin venäläisten suhteen”
Pitkän uran NHL:ssä ensin pelaajana ja sittemmin päävalmentajan sekä seurapomon roolissa tehnyt Craig MacTavish sai tuta KHL-liigan villin lännen meiningin nopeasti miehen solmittua keväällä sopimuksen Lokomotiv Jaroslavlin kanssa.
McTavish erotettiin venäläisseuran peräsimestä vain kahdeksan KHL-ottelun jälkeen. Syytä 61-vuotias kiekkolegenda ei tiedä vielä itsekään.
– Isoin virheeni? En tiedä, ei hajuakaan. Emme saaneet aikaan tuloksia, mutta olimme oikealla tiellä. Hävisimme kaksi ensimmäistä peliä ja voittoprosenttimme oli alle 50, päävalmentaja arvuuttelee syitä Sport-Ekspress-sivuston haastattelussa.
– Kun päävalmentaja palkataan NHL-seuran peräsimeen, hän saa yleensä kaksi vuotta aikaa näyttää kykynsä ilman uhkaa potkuista, McTavish pyörittelee eroja KHL:n ja NHL:n välillä lisäten kuitenkin tienneensä tasan tarkkaan Lokomotivin valmentajahistorian. Seuralla on ollut 15 viimeisen vuoden aikana peräti 18 eri päävalmentajaa.
KHL teki positiivisen vaikutuksen
MacTavish kertoo venäläislehden haastattelussa KHL:n tehneen pikapotkuista huolimatta positiviisen vaikutuksen kaiken nähneeseen kanadalaisluotsiin. – Pidin kaikesta siellä. Kaikki oli hienoa. Olin vakuuttunut ihmisten ammattitaidosta. Seurassa kaikki oli järjestetty viimeisen päälle. Infrastruktuuri oli huipputasoa. Tieteellinen lähestymistapa yllätti, lääketiede oli arvossaan. Erehdyin täysin Venäjän suhteen. Ennakkoluuloni osoittautuivat täysin vääriksi. Pidin todella KHL:ssä. Myös sarjan pelitapa yllätti konkariluotsin. – KHL:ssä pelataan täysin eri tyylillä kuin kuvittelin. Ajattelin pelin perustuvan yksilötaitoon, mutta asia ei ollutkaan näin. Peli painottui suoraviivaisiin hyökkäyksiin. Puhtaasti vertikaalista kiekkoa. NHL:ssä pelataan enemmän sivuttaissuuntaan, Venäjällä puhtaasti pystysuunnan kiekkoa, McTavish analysoi sarjojen eroja. Lokomotivin kurssi ei ole kääntynyt myöskään valmentajapotkujen jälkeen. Kolmen ottelun tappioputkessa rämpivä seura on voittanut kauden 12 ottelustaan vain neljä. LUE MYÖS: Suomalaiset takoivat maaleja yön NHL-kierroksella – Mikko Rantasella häikäisevä alkuLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tapparan mestaripuolustaja: uusi joukkue selvillä
- NHL:ään varattu suomalaislupaus löysi uuden seuran – latoi viime kaudella hirmutehot
- Columbus löi tiskiin sopimusuutisen – yli 600 NHL-ottelun konkari kiinnitetty
- Ruotsalaispelaaja lähtee NHL:stä – solmi pitkän sopimuksen uuteen seuraan
- Nuorten Leijonien joukkue kesän turnaukseen selvillä!
- NHL-konkari ohitti Liigan – rahakas tarjous ei muuttanut päätöstä
- Jonathan Quickin seuraava siirto varmistui – NHL-legenda palaa heti
- Nyt ratkesi – NHL-supertähti valitsi Dallasin!
- Nyt pamahti iso NHL-diili – puolustajalle 54 miljoonaa dollaria
- Huippumaalivahti ja NHL-seura oudossa tilanteessa – iso kuilu raha-asioissa
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- SK: NHL-supertähti haluaa pelata tässä Liiga-joukkueessa – yhdellä ehdolla
- Nappaako Jarmo Kekäläinen jättivonkaleen NHL-markkinoilta? ”95-prosenttisen varmaa”
- Florida Panthers: luottomies pidätetty – seura reagoi välittömästi
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Urheilucast: Jonne Tammelasta uusi käänne – toinen Liiga-seura houkuttelee tuntuvalla tarjouksella
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- SHL-seura kasaa hurjaa tähtisikermää – 3500 ottelun edestä NHL-kokemusta
- Tappara sai jättivahvistuksen – NHL:n ykköskierroksen varaus palaa Liigaan