Entinen NHL-tähtivahti ilmoitti jo uransa lopettamisesta – pelaa nyt sensaatiomaista kautta Euroopassa
Monet NHL-fanit muistavat varmasti sveitsiläismaalivahti Jonas Hillerin Anaheim Ducksin NHL-joukkueen maalilta.
Nykyisin Antti Törmäsen luotsaaman EHC Biel-Biennen maalilla torjuva 37-vuotias Hiller pelasi Anaheimissa vuosien ajan samaan aikaan Teemu Selänteen kanssa. Maalivahti jätti Pohjois-Amerikan kaukalot yhdeksän vuoden jälkeen kesällä 2016.
Hiller ilmoitti jo viime kesänä tämän kauden jäävän pelaajauransa viimeiseksi, mutta fantastinen alkukausi saattaa olla nyt kääntämässä Sveitsin maajoukkuelegendan päätä. NZZ Sportin toimittaja Nicola Berger kertookin alkukaudella 19 ottelua torjuntaprosentilla 93,3 pelanneen Hillerin seurapomojen tekevän tällä hetkellä kaikkensa maalivahdin lopettamispäätöksen pyörtämiseksi.
Toisaalta maalivahdin itsensä on kerrottu haluavan päättää uransa voittajana eikä kehäraakkina, minkä vuoksi kolminkertaisen Sveitsin mestarin päätä lienee vaikeaa kääntää lopettamispäätöksen suhteen.
Berger kirjoittaakin Biel-Biennen siirtäneen jo osittain katseensa NHL:n suuntaan. New Jersey Devilsissä vaikeaa kautta pelaava Cory Schneiderin on toimittajan mukaan seuran kiikarissa siinä tapauksessa, ettei Hiller loisto-otteistaan huolimatta innostu jatkamaan uraansa.
Biel-Bienne on Sveitsin NLA:ssa tällä hetkellä kakkosena heti Zürich Lionsin perässä.
LUE MYÖS:
- Antti Tyrväinen sikaili – Tapparan tähti loukkaantui: ”Ruma taklaus”
- HIFK: iso sopimusuutinen
- Mikko Rantasen NHL-seuralle karmea takaisku: Tähtihyökkääjä polvileikkaukseen – kausi ohi!
- MM-kultaleijonalta vihjaus ensi kauden joukkueesta: ”Todella, todella hyvä seura”
- Urheilucast: Kärpät nappaamassa toisen Liiga-seuran tähtipuolustajan
- Suomessa pelannut kiekkotähti kamalassa onnettomuudessa – taistelee hengestään
- Tapparalle tipahti huippu-uutinen!
- Eetu Luostarinen loukkaantui grillitapaturmassa – nyt tipahti uutta tietoa
- Leijonien entinen päävalmentaja on kuollut
- Näin Carter Hartin NHL-paluuottelu meni – kyyneleiltä ei vältytty
- MTV: Jokerit kasaa hurjaa jengiä Liigaan!
- IL: Jokerit jysäytti huippuhankinnan – haaviin Leijonista tuttu ex-NHL-hyökkääjä
- Liiga-seura valmistelee jättikaappausta! Urheilucast: Ryan Lasch kiikarissa
- Urheilucast: Kärpät nappaamassa toisen Liiga-seuran tähtipuolustajan
- Ismo Lehkoselta raju arvio Liigan yllättäjäjoukkueesta: ”Rupeaa tankit tyhjenemään”
- Ruotsalaislähde: SHL-mestari kaupittelee suomalaiskaksikkoaan
- Leijonien EHT-joukkue julki – Antti Pennaselta raju ratkaisu
- Tappara-hyökkääjä: uusi osoite Liigassa
- Liigaan tähyävä Mestis-seura julkaisi yllätyshankinnan!
- Raimo Helminen sai vastustajan valmentajan naurun valtaan: ”Se on Vertti”