Admiral – Jokerit: Vieraskiertueen toinen etappi
KHL
Admiral – Jokerit
Perjantai 15.11. klo 11:00
Vilkas urheiluperjantai jatkuu aamuyön NHL-pelien jälkeen Jokerien kaukoidän vieraskiertueen toisesta pelistä, joka pelataan Vladivostokissa Admiralia vastaan. Tätä kiertuetta on kritisoitu sekä pelaajien että seuran resurssien liiallisesta kuluttamisesta. Joka tapauksessa narripaitojen Kiinasta alkanut retki jatkuu perjantain jälkeen vielä Habarovskiin ja Tsheljabinskiin.
Admiral pelaa vasta nyt ensimmäisen ottelunsa maajoukkuetauon jälkeen. Admiral on kerännyt aivan mukavasti pisteitä alkukaudesta, vaikkei sen materiaali KHL:n mittapuulla mitenkään erityinen olekaan. Leijona-vahti Juho Olkinuora on ollut Admiralin maalilla loistava ja miehellä on osansa siinä, että Admiralin ottelut päättyvät välillä jalkapallolukemiin. Varsinkaan kotona ei ole maaleilla juhlittu.
Jokerit otti kiertueen ensimmäisessä ottelussa voiton Kunlunista. Kerrankin Jokerit käytti paremmin paikkansa hyväkseen – lisäksi maalivahti Janis Kalnins oli liekeissä. Ilahduttavaa ottelussa oli myös nuoren Aleksi Halmeen ensimmäinen KHL-maali. Kokonaisrasitus joukkueella on kovalla tasolla, sillä pitkä lento Pekingiin söi varmasti jo pelaajia rotan lailla. Onneksi lento Vladivostokiin on oleellisesti lyhyempi.
Lyö vetoa ottelusta:
Jokerit on rasituksesta huolimatta pikkusuosikki perjantaina ja markkinat ovat haistelleet tämän oikein. Vähämaalisuutta tässä tekee mieli kokeilla – hyvät maalivahdit ja pieni kaukalokin puoltavat tätä. Vetosuositus on Ottelussa alle 4,5 maalia (60 min) kertoimella 2,05. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
- NHL:ssä kävi kylmät kuudelle suomalaiselle – 448 ottelun mieskään ei säästynyt
- NHL:n vapailta markkinoilta lähti yksi kovimmista nimistä
- Urheilucast: Oula Palve palaa Liigaan – uusi seura on melkoinen yllätys
- Jokereissa jysähti: Tomek Valtonen ulos – tässä uusi päävalmentaja
- Urheilucast: Jokereissa tapahtui kulissien takana
- Liigan kohutaklaaja tekee paluun
- Suomen NHL-tähdestä karuja uutisia
- Dylan Larkinin siirtosaagassa käänne – nämä NHL-seurat nousivat esiin
- Benjamin Rautiaiselta jäätävä viimeistely NHL:ssä – upotti Florida Panthersin
- Näin Tomek Valtonen kommentoi Jokerien mahalaskua
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”