Toronton Kasperi Kapanen yhä kiikareilla – unelmapaikka megatähtien rinnalla pian mennyttä?
Jokaisen NHL-pelaajan unelmapaikan kahden megatähden, John Tavaresin ja Mitch Marnerin ketjussa saanut Toronto Maple Leafsin suomalaislaituri Kasperi Kapanen on kolmen pelin jälkeen ainoa yhä pisteittä oleva Leafs-hyökkääjä.
Kapasen tilannetta ei ainakaan parantanut huippusuositussa Hockey Night in Canada -ottelussa Montreal Canadiensia vastaan tapahtunut episodi, jossa suomalainen heitti katkenneen mailansa päin vastustajaa aiheuttaen maaliin johtaneen rangaistuslaukauksen.
Kuopiolaisen pelaaminen ei tällä hetkellä tuo muutenkaan lisäarvoa joukkueelle. Pelipaikka Tavaresin ja Marnerin rinnalla tarkoittaa samalla sitä, että tulosta on kertakaikkiaan pakko pystyä tekemään. Kuka tahansa NHL-pelaajista ottaisi koska tahansa kiljuen Kapasen tontin kyseisestä ketjusta. Kapanen on käyttänyt näyttöpaikkansa keräämällä tehotilastoonsa karun lukeman -4. Samaan aikaan Marner on takonut samaan aikaan tehot 2+3, Tavares tehot 0+3.
Pelipaikka kärkiketjussa onkin nyt enemmän kuin vaakalaudalla suomalaisen aiheutettua omalla tekemisillään jo useamman maalin syntymisen – väärään päähän. Toronto Sunin toimittaja Steve Simmonds kommentoi varsin osuvasti Kapasen olevan pelipaikkansa suhteen tällä hetkellä ”todella, todella lyhyessä hihnassa”.
– Häneen kohdistui valtavat odotukset kauden alla. Hänellä on taskussaan uusi sopimus ja hänelle annettiin Zach Hymanin paikka Tavaresin jaMarnerin ketjussa. Kaikki ajattelivat, että siinä on mahtava paikka kukoistaa, mutta tähän mennessä ei ole tapahtunut mitään, Simmons niputtaa suomalaislaiturin alkukautta.
Kapanen tiedostaa kehityskohteensa
Kapasen onneksi mies tuntuu itse tiedostavan kehityskohteensa jatkoa ajatellen.
– Pitää vain pysyä positiivisena. En sano ketjumme olleen huonon, mutta emme ole päässeet täyteen potentiaaliimme. En ainakaan minä. Minun täytyy parantaa, Kapanen kommentoi Toronto Sunille.
– Minun täytyy saada jalat liikkeelle, pelata fyysisesti, taklata niin paljon kuin mahdollista ja saada kiekkoa heille, sekä päästä maalille ohjaamaan kiekkoja, Kapanen luetteli kehityskohteitaan.
Miten pitkään valmennusjohdon kärsivällisyys Kapasen kohdalla kestää? Tulosta on pakko tulla jo seuraavassa ottelussa, kun Leafsin vieraaksi saapuu vaikean alkukauden pelannut viime vuoden runkosarjan ylivoimainen ykkösjoukkue Tampa Bay Lightning.
LUE MYÖS: NHL-megatähden loukkaantumisesta lisätietoja – suomalaistulokkaalle luvassa näyttöpaikka?
LUE MYÖS: Debyytti edessä! MM-kultaleijona nostettiin NHL-joukkueen kokoonpanoon
LUE MYÖS: Supertähtiä vilisevä NHL-seura sortunut ylimielisyyteen – kapteeni jyrähtää: ”Tulee todella pitkä vuosi, jos…”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia