Suomalaispuolustajan kohtelu herätti NHL-faneissa nettiraivon – siirtohuhut kiihtyvät
Pittsburgh Penguinsin suomalaispuolustaja Juuso Riikola ei ole vieläkään päässyt tositoimiin kertaakaan tällä NHL-kaudella. Hänet jätettiin jälleen viime yönä sivuun kokoonpanosta, mikä herätti nettiraivon seuran faneissa.
Twitter täyttyi nopeasti kummastelevista viesteistä.
– JJ on kokoonpanossa Riikolan ja Gudbransonin sijasta? Vihaan tätä joukkuetta, eräs fani kirjoitti.
– Miksi ei v*tun Riikolaa!!! toinen vuodatti tunteitaan.
– Johnson Gudbransonin tai Riikolan tilalla on naurettavaa.
Penguinsin on jo pidemmän aikaa huhuttu haluavan kaupata yhden puolustajistaan. Ensin huhuttiin Jack Johnsonin lähdöstä, mutta puolustajan kauppaamisesta ei ole tullut toistaiseksi mitään. Nyt NHL-toimittaja Elliotte Friedman arveleekin , että myös Riikola voi olla potentiaalinen lähtijä. Katsomokomennusten takia siirtohuhut Riikolan osalta ovat kiihtyneet.
Viime kaudella Riikola esiintyi 37 NHL-ottelussa ja merkkautti niissä tehot 2+3=5. Hän oli myös Leijonien MM-joukkueessa kevään 2018 kisoissa. Hän merkkautti kahdeksassa ottelussa kaksi syöttöpistettä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Jokerien pistelinko lähtee – uusi seura selvillä
- Anton Lundell huippuiskussa paluupelissään – päävalmentajalta huimaa tekstiä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL:ssä dopingkäry – jättimäinen pelikielto tärähti!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!