SaiPa – Ässät: Materiaalin leveys ongelmana
Kuva: Juha Tamminen
Liiga
SaiPa – Ässät
Tiistai 29.10. klo 18:30
Tiistaina Liiga jatkuu kahdella ottelulla. On ilahduttavaa, että myös alkuviikosta pelataan liigapelejä, vaikka viikkopelien katsojamäärät todistetusti pienempiä ovatkin. Lappeenrannassa kohtaavat SaiPa ja Ässät. Joukkueet ovat tällä hetkellä menossa eri suuntiin sekä pelillisesti että sarjataulukossa. Yhteistä joukkueille on kipuilu materiaalin leveyden kanssa.
Tero Lehterä on saanut ainakn vähäksi aikaa työrauhan SaiPan peräsimessä, sillä edellisestä kuudesta ottelusta tuloksena on viisi voittoa – ainoastaan kotitappio sarjakärki Tapparalle on lähihistorian rasitteena. Sputnikkien puolustustyöskentely on jämäköitynyt ja tämä on näkynyt pistepussissa. Tähän otteluun Lehterä joutuu miettimään kokoonpanoa, sillä varsinkin hyökkääjät ovat vähissä. Tuomas Kiiskisen lainapesti loppui, kun taas Anssi Löfman ja John Persson ovat kurinpidon kohteina. Loukkaantuneenakin on muutamia pelaajia.
Ässät on kulkenut tappiosta toiseen – ainoastaan pirteä Pelicans-peli on viime aikojen valopilkkuna. Jyppiä vastaan ottelu oli pitkään maaliton, mutta joukkue suli lopussa täydellisesti ja Ari-Pekka Selinin suojatit marssivat pukusuojaan käsittämätön 0-7 tappio niskassaan. Joukkueella on monia ongelmia: tehottomuus vaivaa, viisikkopuolustaminen on virhealtista ja henkisen kantinkin suhteen tuntuu olevan niin ja näin. Myös loukkaantumislista on vierailla aivan tarpeeksi pitkä.
Lyö vetoa ottelusta:
Jos Lappeenrannassa saadaan edes jotenkin kelvollinen neloskenttä jäälle, on SaiPa tällä hetkellä vahvoilla. Ässien henkinen kantti on koetuksella – joskin tästä voidaan mennä vain ylöspäin. Joka tapauksessa pistän SaiPaa kuitille: vetosuositus on SaiPa voittaa ottelun (60 min) kertoimella 2,28.Lyö vetoa ottelusta:
HIFKillä on enemmän ottelurasitusta ja peräti neljäs perättäinen vierasottelu. Silti pidän heitä solidina suosikkina Sportia vastaan – isännillä on vielä lupauksia lunastettavanaan, vaikka vienoa valonkajoa tunnelin päässä näkyykin. Vetosuositus on HIFK voittaa ottelun (60 min) kertoimella 2,31. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
- Jokerifaneilta kovaa hiillostusta – nyt puhuu Tomek Valtonen
- Jokereiden tappioputki venyy! Lukollakin tuskanhiki valuu jo niskassa
- NHL:ssä uutispommi! Anaheim ostamassa tähtensä sopimuksen ulos
- Tapparalle valtava menetys
- Paluu vanhaan seuraan? Patrik Laineelle nousi yllättävä vaihtoehto
- Nyt selvisi NHL:n tv-lähetysten suuri kysymys
- Tomek Valtonen sai tarpeekseen – Jokereissa tapahtui iso muutos!
- THF: Jokerien haaviin tarjolla nimekäs pelaaja – todellinen yllätyskortti
- Nyt tuli yllättävä tieto: Liigasta tuttu suomalainen lopetti uransa 25-vuotiaana
- Carolina Hurricanes hankki MM-kultaa voittaneen ex-kärkivarauksen
- Urheilucast: Jokereille riitti – nyt valmistellaan radikaalia ratkaisua
- IS: Nyt tuli uusi tieto Patrik Bartosakista – tähtivahdilta yllättävä ulostulo
- THF: Jokerien haaviin tarjolla nimekäs pelaaja – todellinen yllätyskortti
- Tomek Valtonen sai tarpeekseen – Jokereissa tapahtui iso muutos!
- Jesse Joensuu näki tarpeeksi – tyrmäsi Jokereiden tähtihankinnan MTV:llä: ”Ei todellakaan ole”
- Urheilucastin väite: Patrik Laineen NHL-tilanne muuttui rajusti – nyt on vaikean ratkaisun paikka
- Kärpät jysäytti ison uutisen: ”Ei olisi ikinä uskonut”
- Urheilucast: NHL-pomo teki Benjamin Rautiaisen takia Tampereella jotain poikkeuksellista – nyt ei lupaa hyvää Tapparalle
- Liigan ulkomaalaisvahvistus: sopimus purettu!
- Tapparalle valtava menetys