Pitkän ja poikkeuksellisen upean kiekkouransa aikana Teemu Selänne oli koko kansan rakastama Teemu. Hänen urotekonsa niin maajoukkueessa kuin NHL:ssä piirtyivät monen suomalaisen verkkokalvoille ikuisiksi ajoiksi.

Uransa aikana Selänne oli esillä positiivisessa valossa myös kaukalon ulkopuolella. Hän kannusti nuoria liikkumaan ja esiintyi Valion maitomainoksessa.

Kiekkouran jälkeen Selänteestä on tullut Suomessa mielipiteitä jakava hahmo. Kun Selänne julkaisee jotain sosiaalisessa mediassa, kerää julkaisu usein negatiivisia ja kriittisiä kommentteja, oli aiheena sitten sähkölasku tai sota- ja poliisikoirille järjestetty hyväntekeväisyystapahtuma.

SuomiKiekko kysyi Selänteeltä itseltään, mitä mieltä hän on muuttuneesta imagostaan.

– Onhan se vähän huvittavaa. En mä sitä sen enempää mieti. Tässä on talsittu omalla tyylillä, eikä kaikkia voi miellyttää. Ehkä lätkänpelaajana oli helpompi miellyttää kaikkia, mutta ei se ole mikään mun tavoite, Selänne sanoo.

– Mulla on aina ollut omat – joskus vahvatkin – mielipiteet, ja mun mielestä se on myös vahvuutta.

Toisinaan Selänne on myös itse lähtenyt mukaan ”somevääntöihin” ja vastannut saamiinsa kommentteihin.

– Jos jotain haittaa, niin sitten se haittaa. Aina siihen voi reagoida sen mukaan, miten itselle on hyvä, Selänne sanoo.

– Mutta kyllä tosta välittömästä somehommasta kumpuaa, että monella on huono olla. Se pitäisi aina yrittää muistaa, ennen kuin vastaa tai sanoo mitään, kun ei tiedä, mitä siellä taustalla on. Välillä yllättyy itsekin, että mikäköhän juttu tääkin oli. Sitä toivoo, että kaikilla olisi hyvä olla.

LUE MYÖS: