Paljastus: NHL:ssä kaupattu suomalaishyökkääjä on melkoinen ongelmatapaus? Jopa pelitoveri heitti häpeilemättä ”bussin alle”
Suomalaishyökkääjä Aleksi Saarelan matka rapakon toisella puolella on ollut hyvinkin erikoinen.
Rauman Lukon kasvatti on kiekkoillut nyt Pohjois-Amerikassa kolmen kauden ajan ja hänet on kaupattu tässä ajassa jopa kolmeen otteeseen.
Edellisin näistä tapahtui tällä viikolla, kun Chicago Blackhawks kauppasi suomalaisen Florida Panthersin riveihin. Toiseen suuntaan siirtyi puolustaja Ian McCoshen.
Jos Sportsnetin toimittaja Elliotte Friedmanin raportointia on uskominen, niin ei vaikuta enää sattumalta, että NHL-seurat ovat halunneet päästä eroon 22-vuotiaasta suomalaisesta.
– Saarela on kiehtova tapaus. Rangersin vuoden 2015 kolmannen kierroksen varaus kaupattiin ensiksi Hurricasiin. Sen jälkeen hänet myytiin Blackhawksille, ja nyt viimeisimpänä matka jatkui Florida Panthersiin. Hänen lahjakkuuttaan ei voi kiistää. Yksi hänen joukkuetovereistaan kertoi, että: ”Saarelan laukaus on todellinen pommi, mutta on olemassa syy siihen, miksi hänet on kaupattu niin monta kertaa.” Friedman avasi 31 Thoughts -kolumnissaan.
Viime kaudella AHL:ssä 30 maalia ampunut Saarela aloitti uudessa AHL-seurassaan heikosti, kun viiteen otteluun kertyi vain yksi syöttöpiste.
– Hän lähti Carolinasta ovet paukkuen, jonka jälkeen NHL-organisaatio väitti, ettei hän ole tehnyt tarpeeksi töitä, eikä häntä kiinnostanut muuttaa sitä. Hän ei saanut paljoa peliaikaa Rockfordissa (Blackhawksin farmiseura), eikä hän pitänyt siitä. Florida saattaa olla hänen viimeinen pysäkki Pohjois-Amerikassa, Friedman sanoo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jesperi Kotkaniemi oltiin lähellä kaupata NHL:ssä – ”Tarjous oli pöydällä”
- Spengler Cup 2025
- SaiPa julkisti isoja sopimusuutisia – teki kovan kiinnityksen!
- NHL:n floppiseura reagoi: valmentajapotkut
- Mikael Granlund: hirmuvire!
- IL: Kasimir Kaskisuo siirtyy Suomeen – tässä uusi osoite!
- Carolina Hurricanes: kaksi kärkimiestä pitkään sivussa
- Pelicansista lähteneen ulkomaalaisvahvistuksen uusi osoite selvillä
- Yli tuhannen NHL-ottelun konkari palasi eläkkeeltä tositoimiin – joutuu heti pitkälle sairauslomalle
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Urheilucast: Tappara valmistelee siirtopommia – kiikarissa kaksi Leijonat-peluria
- Urheilucast: Jokerit ja Tappara virittelevät jymykaappausta Kärpistä!
- Leo Komarov: uusi joukkue!
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Ismo Lehkoselta tyly arvio Liigan epäonnistujasta: ”Ihan p*skaa kiekkoa”
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- Toimittaja: Kiekko-Espoo teki valintansa – tässä ensi kauden päävalmentaja!