Columbus Blue Jackets-maalivahti Joonas Korpisalolle tarjoutui täksi kaudeksi hieno mahdollisuus, kun Blue Jacketsin pitkäaikainen ykkösmaalivahti Sergei Bobrovski siirtyi heinäkuussa rajoittamattomana vapaana agenttina Florida Panthersiin.

Tällä hetkellä joukkueen maalivahtikaksikon muodostavat Korpisalo ja latvialainen Elvis Merzlikins.

Kauden ensimmäisissä kolmessa ottelussa molemmat ovat saaneet vastuuta, mutta täksi kaudeksi NHL:ään saapuneen Merzlikinsin debyytti ei ollut se kaikkein toivotuin. 25-vuotiaan veskarin taakse upposi peräti seitsemän osumaa.

Varhain tiistaiaamuna Suomen aikaa pelatussa ottelussa Korpisalo onnistui torjumaan ”sinitakeille” kauden avausvoiton, kun Buffalo Sabres kaatui jatkoajan jälkeen 4-3.

Kumpikaan vahdeista ei ole lähtökohtaisesti ykkösvahti, mutta tandemista Pohjois-Amerikan kaukaloissa kokeneemman Korpisalon voisi olettaa olevan etusijalla.

NHL:n suomenkielisten nettisivujen mukaan Korpisalo on myös tehnyt jo pitkään yhteistyötä joukkueen maalivahtivalmentaja Manny Legacen kanssa. Kaksikko juhli keväällä 2016 farmiliiga AHL:n mestaruutta ja Legace kehuu suomalaisen kehittymistä.

– Olen seurannut hänen kasvuaan, ja varsinkin parina viime vuonna Joonas on todella hionut tekniikkaansa ja pelaamistaan. Alussa vain pelattiin ja yritettiin pysäyttää kiekkoa, ilman kunnon rakenteita. Nyt hänet huomaa kuin uudeksi ihmiseksi jo pelkästään kuuntelemalla, Legace hehkuttaa.

Columbus-vahtien keskinäisestä kilpailusta tekee mielenkiintoisen myös seikka, että molempien sopimus on kauden jälkeen katkolla.