Kärpät – Pelicans: Vierailla turbulenssia

Liiga
Kärpät – Pelicans
Keskiviikko 23.10. klo 18:30
Liiga jatkuu keskiviikkona kuuden pelin voimin ja noston otan Kärppien ja Pelicansin välisestä ottelusta. Illan otteluun lähdettäessä Kärpät on edelleen sarjassa kakkosena, kun taas Pelicans on lipunut pikkuhiljaa sarjan keskivaiheille. Vasta viisi vierasottelua tällä kaudella pelanneet lahtelaiset ovat ottaneet vierapeleistä neljä voittoa – mutta pystyvätkö he hakemaan pisteitä Oulusta?
Kärpät haki tiukan taistelun jälkeen pisteet loistavaa alkukautta pelaavalta KooKoolta. KooKoo jopa paikoitellen hallitsi tasaista ottelua, mutta Kärppien puolustus piti ja Justus Annunen jatkoi huikeita otteitaan maalilla. Jesse Puljujärvi iski ottelun ainokaisen maalin. Kärpät on pelannut viime aikoina useampiakin pienten marginaalien pelejä, eikä jatkoaika ole tullut joukkueelle vieraaksi. Perustaso kuitenkin pitää, vaikka CHL:stä shokkiputoaminen tulikin.
Pelicansin taustoissa on ollut turbulenssia – pitäisikö kulunutta vitsiä myötäillen sanoa, että pelikaani turbiinissa – kun Pasi Nurminen jättäytyi pois valmennusringistä. Jobinpostia toi myös luottopuolustaja Casimir Jürgensin paha loukkaantuminen. Myös Severi Lahtinen joutuu leikkaukseen. Itse kentällä Pelicans taipui ensin SaiPalle kotona todella vaatimattoman esityksen jälkeen, mutta haki niukasti pisteet Turusta omissa ongelmissaan piehtaroivalta TPS:ltä. Totuus on kuitenkin, että pussinokat ovat tehneet neljässä viimeisessä ottelussa kolme maalia. Ei enempää.
Lyö vetoa ottelusta:
Kaikki taustatiedot huomioon ottaen lähden vetämään Kärppiä tasoituksella. Haen vähintään kahden maalin voittoa, eli vetosuositus on Tasoitusveto -1.5 Kärpät kertoimella 1,86. Kyllä tämä ihan tolkun lailla maistuu.
tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.
Lunasta in tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lehti: Tässä Jakub Vranan uusi joukkue!
- HIFK:n konkarihyökkääjä löysi uuden osoitteen!
- Aatos Koivu ällistyttää Pohjois-Amerikassa – NHL-superlupaukset jätettiin tylysti kakkoseksi!
- Raimo Helmisen SaiPa teki jälleen huiman tempun!
- Ennätystehot NHL:ssä – suomalainen jäämässä ilman sopimusta: ”Ei minkäänlaista kiinnostusta”
- Ilves kiinnitti NHL:ään varatun kanadalaishyökkääjän
- Pitsiturnaus avaa kiekkokauden – näin pelataan
- Liiga-seura teki järkälemäisen hankinnan
- NHL:n suomalaislupaus nousemassa isoon rooliin? ”Olisi ansainnut paikan jo viime kaudella”
- TPS-pomo: Veli-Matti Savinaisen saaminen Turkuun yllätti – ”Oli itse yhteydessä”
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa
- Tapparan MM-puolustajan sopimus purettu – loikkaa toiseen Liiga-seuraan!