© Kuva: Juha Tamminen

JYP – Pelicans: Kotietu painaa

Liiga
JYP – Pelicans
Perjantai 11.10. klo 18:30

Perjantain liigakamppailuista JYP – Pelicans näkyy valtakunnanverkossa, joten ottelu ansaitsee noston. Joukkueet ovat sarjataulukossa neljäntenä ja viidentenä – tosin Pelicans kaksi ottelua vähemmän pelanneena. Kumpikin joukkue on ollut parhaimmillaan oikein hyvä, mutta yleisilme on vielä ollut hieman epätasainen. Varsinkin JYP on profiloitunut tähän asti kovana kotijoukkueena.

Viimeksi JYP haki vieraissa kaksi pistettä Jukureilta voittolaukauskilpailun jälkeen. JYP oli ajoittain vaikeuksissa hienosti pelanneiden isäntien kanssa, mutta onnistui peruslaadullaan pitämään ottelun tasaisena. JYPin murheenkryyninä alkukaudesta on ollut alivoimapelaaminen ja myös Jukureita vastaan meni av:llä kaksi maalia omiin. Loppuviikosta Julius Honka liittyi JYPiin ottelukohtaisella sopimuksella ja tuo lisää vahvuutta joukkueen takalinjoille.

Pelicans on ollut tällä kaudella jännittävä joukkue. Ville Niemisen suojattien otteet eivät ole mitenkään erikseen vakuuttaneet, mutta tulosta on syntynyt. Otteet ovat kuitenkin ailahdelleet melkoisesti – esim. umpisurkeaa Ilves-peliä seurasi loistava HIFK-ottelu. Viimeksi pussinokat joutuivat KalPan kanssa voittolaukauksille asti ja saivat palkkioksi kaksi pistettä. Puolustuksessa Pelicansille sattuu ajoittaisia virheitä ja välillä kokonaisia huonoja päiviä.

Lyö vetoa ottelusta:

Hurrikaanilauma on kotonaan ollut paljon parempi kuin vieraissa. Niinpä tässä matsissa tekee mieli yrittää kotijoukkueen korkeita maalilukuja. Siitä saa hyvän jännärin ottelussa, jonka muut kertoimet eivät vetohaluja nosta. Vetosuositus on siis JYP maalit (sis. jatkoaika + rangaistuslaukaukset) yli 3.5 kertoimella 2,19.

Nordicbet tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.

Lunasta Nordicbetin tervetulopaketti näin:

  1. Avaa pelitili TÄSTÄ.
  2. Tee talletus.
  3. Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.

Kertoimet ottelulleJYP - Pelicans11.10.2019