Asiantuntija: Suomalainen NHL-lupaus dominoi liian alhaisella tasolla – miksi tämä kaveri ei ole Liigassa?

Moni Detroit Red Wingsin fani saattoi hieraista silmiään tämän kesän varaustilaisuudessa, kun seura varasi jo toisen kierroksen (35.) alussa tuntemattoman suomalaispuolustajan Antti Tuomiston.
Tuomisto on jopa Suomessa suhteellisen tuntematon nimi, sillä 18-vuotias porilainen kiekkoilee parhaillaan parrasvalojen ulkopuolella Ässien A-junioreissa.
Viime kaudella A-junioreissa 45 ottelussa tehot 9+26=35 summannut 194-senttinen pakkijärkäle on pistänyt tällä sesongilla aivan uuden vaihteen silmään, sillä 11 ottelussa on syntynyt jo pisteet 4+10=14.
The Athletic -lehden asiantuntija Corey Pronman kävi katsomassa paikan päällä Ässien A-juniorien peliä ja ihastui näkemäänsä.
Pronman oli listannut nuoren suomalaisen tuoreessa kehittyneimpien kiekkolupausten -listauksessa jopa toiselle sijalle.
– Tuomisto dominoi Suomessa A-junioreissa – niin kuin noin korkealla varatulta pelaajalta odotetaankin tuolla tasolla. Kävin katsomassa hänen peliään ja hän oli vakuuttava. Hän pysäytti monta vastustajan hyökkäystä ulottuvuudellaan ja fyysisyydellään. Hän ei voittaisi montaa luistelukilpailua NHL:ssä, mutta hänen luistelunsa näyttää paljon paremmalta, kuin muistin. Tästä syystä nostaisin hänen statuksensa varteenotettavaksi NHL-lupaukseksi, Pronman kirjoitti.
Ei olisi epäilystäkään, etteikö 194-senttinen puolustaja voisi kokeilla jo siipiään Liiga-tasolla Ässien riveissä. Toisaalta voihan kyseessä olla se, että Tuomisto haluaa pitää ovensa auki Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:lle. Kyseinen sarja nimittäin vaatii, ettei pelaajalla ole tilillään otteluita ammattilaissarjassa.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Helsingin jäähallissa putkirikko – HIFK:n ottelua täytyi siirtää pelaajien turvallisuuden vuoksi
- Nyt puhuu Joel Armia – paljastaa Ylelle: Tämän takia vaihtoi seuraa NHL:ssä
- Liiga-seura vahvisti rivejään – haaviin hyökkääjä Pohjois-Amerikasta
- Asiantuntijat listasivat NHL:n 20 parasta sentteriä – mukana kolme suomalaista
- Carolina-hyökkääjän ura päättyi 33-vuotiaana – sai nyt uuden pestin NHL:stä
- NHL:ään varattu Pelicans-lupaus suuntaa rapakon taakse
- Lähde: NHL jää taakse – kaksinkertainen Stanley Cup -mestari löysi uuden seuran
- Colorado Avalanche vahvistuu lähes 400 NHL-ottelun tehomiehellä
- IS: Mikko Rantasta uhkaa sakkorangaistus – jätti menemättä asepalvelukseen
- Ässien liikevaihto ennätyslukemissa – tulokseen merkittävä parannus
- Ilvekseltä karu tiedote
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- IL: Tällaista jättipalkkaa Liigan kärkimies nettoaa!