Pappa se vaan painaa! Poliittiset järjestelmät kaatuvat, Jaromir Jagr ei – kiekkolegendan kauden avaus: maali ja melkoinen jääaika
Kiekkolegenda Jaromir Jagrilla kulkee edelleen lujaa.
47-vuotias Jagr nähtiin perjantai-iltana ensimmäistä kertaa tällä kaudella Tshekin liigassa, kun taiturin omistama Rytiri Kladno kärsi 4-7-tappion Karlovy Varylle.
Jagr onnistui myös välittömästi maalinteossa viimeisteltyään kolmannessa erässä Kladnon 4-6-kavennusosuman.
Paikallinen kiekkotoimittaja Zdenek Janda kertoi ottelun jälkeen Twitter-tilillään melkoisen faktan, joka korostaa Jagrin uran käsittämätöntä pituutta.
Jagr teki ensimmäisen pääsarjamaalinsa lokakuussa 1988 silloisessa Tshekkoslovakian pääsarjassa, kun maa oli vielä kommunistivallan alaisuudessa.
Ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisimmän maalin välillä on siis kulunut aikaa lähes 31 vuotta.
Ikä ei näyttänyt konkaria painaneen, sillä Jagr kellotti perjantain kamppailussa jääaikaa yli 22 minuuttia.
Kladno tarvitsee jatkossakin kipeästi Jagrin tehoja, sillä nousijajoukkue majailee sarjataulukossa viimeisenä hävittyään kaikki kolme ensimmäistä kamppailuaan.
Jagrin kauden avausosuma on nähtävissä Tshekin Extraligan sivulta täältä.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Tappara kiinnitti maajoukkuehyökkääjän – ”Sopii erinomaisesti pelitapaan”
- Tapparalta isoja uutisia: Nämä viisi pelaajaa jättävät seuran – mukana tähtihyökkääjä!
- Tässä on Kiekko-Espoon Liiga-joukkue – tällä nipulla uuteen kauteen
- Näillä ketjuilla Leijonat harjoitteli ennen MM-kisoja – Jesse Puljujärvelle kaavaillaan isoa roolia
- Nyt jysähti – Kärpät julkisti massiivisen pelaajasopimuksen!
- Konsta Heleniuksesta, 17, tipahti täysin poikkeuksellinen NHL-arvio rapakon takaa!
- JYP rysäytti hankinnan tiskiin – haaviin CHL-mestari!
- Varausarvonta tehty – Macklin Celebrinin NHL-seura selvisi!
- Huippuvahvistuksia MM-jäille – Sveitsi vahvistuu kahdella NHL:n tähtinimellä
- Jymypaukku! IS: Raimo Helminen päävalmentajaksi Liigaan
- Jesse Puljujärvi ulos MM-kisoista – Discoveryn asiantuntijat nimesivät Leijonien MM-joukkueen
- HS: Konsta Helenius iski jääkylmän piikin Leijonat-johdolle
- MM-kisamatka ei kiinnosta – Tappara-tähdeltä tylyt terveiset Jukka Jaloselle
- Pelicans-tähti Lars Bryggman paljastaa: tässä ovat ensi kauden vaihtoehdot
- Lähde: Liiga-tähti Markus Nurmi löysi uuden joukkueen!
- Ilves teki kaappauksen huippuseurasta!
- Kiekko-Espoo iski tiskiin neljä sopimusta – HIFK-puolustaja siirtyy Espooseen
- HS: Jokerit dominoi pelaajamarkkinoita – hurjia muutoksia rosteriin!
- Aleksander Barkoville huima kunnianosoitus NHL:ssä!
- Kiekko-Espoo iski pöytään ison sopimuksen!