Loistava kausi loppui kesken – vakavasti loukkaantuneesta suomalaisesta NHL-lupauksesta vihdoin hyviä uutisia: ”Pitäisi olla pelikunnossa, kun kausi alkaa”
Nuorten maailmanmestari Olli Juolevin viime kausi päättyi rajuun pettymykseen. Pelit loppuivat jo hyvissä ajoin ennen kevättä polvivamman takia. Pakki pelasi Utica Cometsissa AHL:ää lopulta vain 18 ottelun verran mainioin tehoin 1+12=13.
Utican NHL-joukkue Vancouver Canucksin GM Jim Benning kertoi paikalliselle Province-lehdelle Juolevin kuntouttavan polveaan edelleen. Samalla lääkärit varmistavat pelaajan ottavan askeleita vamman vaatimalla tavalla.
– Häntä ei heitetä suoraan tositoimiin, vaan tilannetta tutkitaan päivä kerrallaan.
Canucksin nuorten pelaajien leiri pääsee vauhtiin lauantaina, mutta tuossa tapahtumassa Juolevia ei luonnollisesti nähdä – olkoonkin, ettei toipumisessa onneksi ole tullut takaiskuja.
– Hän tapasi lääkärin viime viikolla. Juolevi sai hyvän arvion. Emme aio riskeerata siten, että hän kokisi takaiskuja. Juolevin pitäisi olla pelikunnossa, kun kausi alkaa, Benning lisäsi.
Pakki on Vancouverin ykköskierroksen vitosvaraus juhannukselta 2016. NHL-debyyttiään yhä odottelevan 21-vuotiaan ura ei ehkä ole ollut ihan sitä, mitä varausnumero antoi aikoinaan olettaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kari Jalonen: huima kunnianosoitus!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä