Liigan hallitseva hopeamitalisti Kärpät tiedotti kotisivuillaan erittäin iloisista uutisista. Helmikuussa vakavasti loukkaantunut maailmanmestari Mika Pyörälä on kuntoutunut hyvin, eikä vastoinkäymisiä ole tullut.

Hyökkääjä palasi lähes puolen vuoden tauon jälkeen luistimille viime kuun alussa ja nyt hän on ollut mukana Kärppien harjoitusringissä.

Kevättalvella sattuneen loukkaantumisen myötä hyökkääjä leikattiin. Seuraavaksi käveleminen tapahtui keppien kanssa seitsemän viikkoa, lisäksi jalassa oli tuki. Kivut ja hankala liikkuminen eivät kuitenkaan estäneet Pyörälää saapumasta jäähallille. Hän suoritti hallin kuntosalilla omaa kuntoutumisohjelmaansa.

Pyörälä pääsi vasta touko-kesäkuun vaihteessa ottamaan ensimmäiset hölkkäaskeleet.

– Luistelukunto on vielä hakusessa, mutta niin se on varmaan kaikilla muillakin kesän jälkeen – minulla vain sillä erotuksella, että olen luistellut terveenä viisi kuukautta sitten. Vielä on juttuja, joita en voi treenata, kuten hyppyjä ja teräviä juoksuja, mutta niitä pääsen tekemään kahden viikon sisällä, konkari kertoi tiedotteessa.

Pyörälä on ollut hyvissä käsissä kesän. Hän lähetti terveiset fysiikkavalmentaja Samppa Jaakolalle, fysioterapeutti Vesa Hankkilalle sekä leikkauksen suorittaneelle erikoislääkärille Iikka Lantolle.

– He ovat tehneet hyvää työtä ja sopivasti jarrutelleet aina, kun olen halunnut tehdä enemmän kuin kannattaisi. Luottavaisin mielin olen saanut tehdä heidän kanssaan töitä.

MM-kisoissa mitalisuoran voittanut ja yhteensä neljä Suomen mestaruutta juhlinut 38-vuotias hyökkääjä pelasi Liigassa viime kaudella 45 ottelua tehoin 16+16=32.