New Jersey Devilsiin hiljattain siirtynyt venäläishyökkääjä Nikita Gusev on avannut syitä sille, miksei jäänyt aiempaan seuraansa Vegas Golden Knightsiin.

Gusevin mukaan nevadalaisjoukkue lupasi alun perin vastaavaa sopimusta, kuin parin vuoden takaiselle floppihankinnalleen Vadim Shipatsheville.

– Rakensimme neuvottelumme Shipatshevin aikanaan tekemän sopimuksen pohjalle jo ennen kuin edes saavuin Vegasiin, ja he sanoivat sen (uuden sopimuksen) olevan vastaava, Gusev kertoo Sport-Ekspressille.

Shipatsev teki Golden Knightsin kanssa vuonna 2017 kaksivuotisen ja yhdeksän miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen, mutta venäläinen jätti joukkueen pelattuaan vain kolme NHL-ottelua.

Guseville luvattua sopimusta ei kuitenkaan palkkakatto-ongelmien vuoksi pystytty solmimaan ja taituri kaupattiin lopulta Devilsiin, jossa diili oli mahdollinen.

– Olen hyvin kiitollinen Golden Knightsille, että he päästivät minut menemään, Gusev painotti.

27-vuotias venäläinen saapui Vegasiin viime keväänä päätettyään KHL-kautensa SKA Pietarin riveissä, muttei ehtinyt lopulta pelata joukkueen väreissä yhtään NHL-ottelua.

Viime kaudella KHL:n pistepörssin tehoin 17+65=82 voittaneen Gusevin debyytti taalaliigassa on vielä toistaiseksi tekemättä.