Suomalaisen NHL-taiturin nimi vilisee siirtohuhuissa – myöntää olevansa valmis maisemanvaihtoon: ”Tapahtuu jossain muualla sitten”

© Kuva: Getty Images
TPS ja Sport ottavat yhteen! Lyö vetoa ja kuittaa talletusbonus!

Suomalaispuolustaja Julius Honka on ajautunut melkoiseen pattitilanteeseen Dallas Starsin takalinjoilla.

Honka juuttui viime kaudella Starsin puolustuksessa vähäiseen rooliin, ja ajoittain 23-vuotias nuorukainen joutui jopa istumaan katsomon puolella. Ei ole siis mitenkään ihme, että Hongan nimi on pyörinyt tiuhaan NHL:n siirtohuhuissa.

Nyt Honka on haastavan tilanteen edessä, sillä hänellä ei ole parhaillaan sopimusta. Sopimuksen syntymistä hidastaa entisestään se, että NHL:ssä on parhaillaan niin monta muuta kovemman luokan pelaajaa ilman sopimusta.

Suomalaisnuorukainen tiedostaa hyvin hankalan tilanteensa, johon hän ei oikein voi itse vaikuttaa.

– Tämä on minulle odottamista ja odottamista, että asiat tapahtuvat. Ne tulevat tapahtumaan, toivon niin. Mutta en tiedä milloin. Sitten näemme. Toivottavasti pian, Honka kertoo The Athletic -lehden haastattelussa.

Honka myöntää, että Stars ei ole hänelle ainoa vaihtoehto NHL:ssä.

– Jos jatko ei tapahdu Dallasissa, niin sitten se tapahtuu jossain muualla. Tässä on vielä muutama viikko aikaa, joten sitten näemme. Asiat tulevat menemään hyvin. Olen tehnyt kovaa töitä ja olen valmis NHL-kauteen, Honka sanoi.

TPS ja Sport ottavat yhteen! Lyö vetoa ja kuittaa talletusbonus!