Nuoret Leijonat päättivät Yhdysvaltain Plymouthissa pelatun World Junior Summer Showcase -turnauksen myöhään lauantaina Suomen aikaa kärsittyyn 3-6-tappioon Ruotsille.

Joukkueen saldo kauden avanneessa turnauksessa oli lopulta kolme voittoa viidestä ottelusta ja onnistumisia saatiin laajalla rintamalla.

Peräti 19 pelaajaa pääsi tehopisteille ja kovimmat pinnat pöytään iski puolustaja Anttoni Honka (arkistokuvassa), joka summasi viidessä ottelussa komeat 7 (3+4) tehopistettä. Paras maalintekijä oli hyökkääjä Sampo Ranta neljällä osumallaan.

Molemmat pelaajat on luonnollisesti huomioitu Pohjois-Amerikassa jo aiemmin. Honka on Carolina Hurricanesin kolmoskierroksen varaus tältä kesältä ja Ranta puolestaan Colorado Avalanchen saman kierroksen valinta viime vuodelta.

Tulevalla kaudella Honka nähdään JYPin paidassa, Ranta puolestaan kiekkoilee rapakon takana Yhdysvaltain yliopistosarja NCAA:n Minnesotan opinahjon joukkueessa.

Suomalaisten turnauksen pistepörssi löytyy kokonaisuudessaan täältä.