NHL-organisaatiosta kotiin lähetetty suomalaislupaus Mestis-joukkueen matkassa – saa nyt toisen sauman: ”Hienoa, että on mahdollisuus kamppailla tuollaisesta paikasta”
Kuva: Juha Tamminen
Joensuusta lähtöisin olevan Petrus Palmun on nähty viilettävän Vancouver Canucksin housut jalassa Mestis-joukkue Jokipoikien treeneissä. AHL:ssä toisen kauden aloittava laituri on viihtynyt kotikonnuillaan.
– Jokipojilla on virtaa ihan selvästi. Mukavaa päästä saamaan jäätuntumaa kotona, Palmu sanoi Jokipoikien kotisivujen videohaastattelussa.
AHL-joukkue Utica Cometsissa viime kaudella 12 pelissä pelannut ja niissä tehot 0+1=1 iskeneen Palmun kesä on sujunut nappiin. Se lupaa hyvää lähitulevaisuutta.
– Olen Joensuussa pääsääntöisesti harjoitellut. Kesä on ollut ehjä.
Joensuulaisen viime kausi oli vaikeahko. Palmun debyytti AHL:ssä ei oikein ottanut tuulta siipien alle, ja pelaaja palasi Suomeen. Hän pelasi TPS:ssä yhteensä 33 kamppailua. Vain 168-senttinen hyökkääjä on tehnyt töitä.
– Olen pyrkinyt harjoittelemaan aika monipuolisesti. Olen kiinnittänyt huomiota nopeuteen ja räjähtävyyteen. Se puoli pitää olla kunnossa, kun olen pienempi pelaaja.
Palmu lähtee taistelemaan NHL-paikasta luottavaisin mielin, vaikka viime kausi nyt vaikea olikin.
– Hyvillä miettein. Hienoa, että on mahdollisuus kamppailla tuollaisesta paikasta. Ei voi yrittää olla kuin positiivisin mielin ja pyrkiä nauttimaan jääkiekosta. Ei se sen vakavampaa ole.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomen NHL-tähti: sakot rapsahti!
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Kade, 15, ällistyttää – tässä NHL:n tuleva supertähti?
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Lukon NHL-lupaus vaihtaa maisemaa!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- Jokerit-tähdelle kova rangaistus – törkytemppu toi pitkän pelikiellon
- Expressen: Färjestad-hyökkääjä lähtökuopissa – neuvottelee Liiga-sopimuksesta
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- Mitä ihmettä tapahtui Patrik Laineelle?
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- HIFK: jälleen kahdeksan pelaajaa ulos seurasta!
- Lähde: Tappara vahvistumassa SHL:n kanadalaistykillä!