Kiekkosivusto Kasperi Kapasesta: ”Jos nämä asiat olisivat kunnossa, hän olisi Connor McDavid”
Toronto Maple Leafsin kanssa hiljattain kolmevuotisen jatkosopimuksen solminut Kasperi Kapanen kuuluu eittämättä NHL:n nopeimpien pelaajien joukkoon.
Pension Plan Puppets -kiekkosivusto teki suomalaishyökkääjästä kattavan analyysin, jossa se nosti kuopiolaisen ehdottomaksi ykkösvahvuudeksi nopeuden lisäksi kyvyn viedä peliä jatkuvasti oikeaan suuntaan.
Myös Kapasen röyhkeys kontakti- ja kulmatilanteissa keräsi kehuja. Sivusto muistuttaa myös, kuinka alunperin lähes puhtaasti hyökkäyspään ominaisuuksillaan ykköskierroksen varaukseksi nousseesta Kapasesta on kasvanut Pohjois-Amerikassa luotettava alivoimapelaaja.
Myös Kapasen heikkoudet kaukalossa on helppo tunnistaa.
– Hän onnistuu harvemmin huijaamaan vastustajiaan oveluudella. Kädet ja pää eivät aina pysy jalkojen tahdissa. Toisaalta on muistettava, että mikäli ne pysyisivät, hän ei olisi Kasperi Kapanen. Hän olisi Connor McDavid, sivusto arvioi suomalaisen heikkouksia.
23-vuotias kuopiolainen on joka tapauksessa paikkansa NHL:ssä ansainnut, mistä kertoo tulevista kolmesta kaudesta maksettava 3,2 miljoonan dollarin vuosipalkka.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!