Kärppien maalille hankitun veskarivahvistuksen kanssa riittää töitä – ”Isoin tehtävä tällä hetkellä”
Kärppien miehistö koki kesän aikana perinteiseen tapaan suuria muutoksia.
Suurin myllerrys nähtiin maalin suulla, kun molemmat viime kauden veskarit, Veini Vehviläinen ja Jussi Rynnäs, lähtivät kohti uusia haasteita.
Uuden maalivahtitandemin muodostavat slovakialainen Patrik Rybár (kuvassa) ja vasta 19-vuotias Justus Annunen.
Kärppien kokeneella maalivahtivalmentajalla Ari Hillillä onkin riittänyt töitä varsinkin aiemmin Tshekin pääsarjassa ja AHL:ssä pelanneen Rybárin kanssa.
– Sopeuttaminen on se isoin tehtävä tällä hetkellä. Tshekeissä syötellään paljon ja haetaan maalipaikkaa viimeiseen asti ja Suomessa on maskipelaamista enemmän. Muistetaan myös, että Rybár pelasi viime vuonna pienessä kaukalossa, mutten usko isomman kaukalon tuovan ongelmia, Hilli kertoo Kärppien nettisivulla.
Hillillä oli luonnollisesti sormensa pelissä 25-vuotiaan Rybárin hankinnassa ja hän kehuukin 190-senttistä vahtia vuolaasti.
– Rybár on nykyaikainen maalivahti. Torjuntatekniikka sekä liikkuminen toimii ja muut perusasiat ovat kunnossa. Maajoukkuevahti, joka jakoi viime kaudella Harri Säterin kanssa pelit AHL:ssä. Kuului sitä ennen Tshekeissä sarjan parhaimpiin. Hyvän maalivahdin olemme tänne saaneet, Hilli painottaa.
Kärpät kohtaa seuraavassa harjoitusottelussaan perjantaina TPS:n. Kamppailu pelataan Pyhäjärvellä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-supertähdet jäämässä ulos olympialaisista – tilalle yllätysnimi?
- Jori Lehterä: iso uutinen
- Petteri Rimpisen poikkeukselliset varusteet ällistyttää rapakon takana – ”Sairaimmat mitä olen nähnyt”
- HIFK tiedottaa: kaksi uutta vahvistusta!
- Nimet julki – tässä Nuorten Leijonien MM-joukkue!
- Entinen NHL-supertähti myynnissä – torppasi siirrot kahteen eri seuraan
- Entinen NHL-hyökkääjä palasi yli neljän vuoden tauolta onnistuneesti – ansaitsi nyt uuden sopimuksen
- Nuorten Leijonien joukkue MM-kisoihin on valittu!
- Väite kulisseista: Jarmo Kekäläinen värväämässä suomalaisen luottomiehensä
- Jouluvisa: osaatko nimetä Liigan maalipörssin voittajat?
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Joulutodistukset jaettu! Tässä on Liigan syyskauden tähdistökenttä
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Jori Lehterä: iso uutinen
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä
- Lähde: Eetu Koivistoinen palaa Liigaan!