Jatkosopimus vielä tekemättä! NHL-pomo mietteliäänä nuoresta tähtipuolustajastaan – ”Onko samoja ongelmia tiedossa myös jatkossa?”
Boston Bruinsilla on vielä tekemättä kaksi tärkeää jatkosopimusta nuorten runkopuolustajiensa Brandon Carlon ja Charlie McAvoyn kanssa.
Joukkueen ykköspomo Cam Neely kertoikin NBC Sports Bostonin haastattelussa, ettei ratkaisua molempien kanssa välttämättä saada vielä ennen syyskuun puolivälissä alkavaa kauteen valmistavaa leiriä.
Varsinkin McAvoyn kohdalla riittää mietittävää, sillä vaikka 21-vuotias puolustaja on ollut aika ajoin erittäin tehokas, on hän myös kärsinyt koko lyhyen NHL-uransa ajan runsaasti loukkaantumisista.
– Sitä tulee miettineeksi, kun pelaajalla on paljon terveyshuolia pari vuotta peräkkäin jo nuorella iällä. Onko samoja ongelmia tiedossa myös jatkossa vai oliko kyse vain huonosta onnesta. Me kaikki tiedämme mihin Charlie parhaimmillaan pystyy, mutta hänellä on ollut paljon loukkaantumisia. Haluaisimme luonnollisesti hänen ja Brandonin pelaavan koko uransa Bruinsissa, mutta meidän on myös mietittävä kokonaisuutta organisaation kannalta, Neely painottaa.
McAvoy on joutunut olemaan kahden ensimmäisen NHL-kautensa aikana sivussa lähes 50 ottelusta, jonka vuoksi bostonilaisjoukkue joutuu miettimään tarkkaan minkälaisen sopimuksen se yhdysvaltalaispuolustajan kanssa voi solmia.
Päättyneellä kaudella pakki summasi 54 runkosarjaottelussa 28 (7+21) tehopistettä. 23 pudotuspelin saldo oli 2+6=8.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- SK: Liigan ison profiilin kanadalaisvahvistus loukkaantui – nyt tuli huojentava tieto
- Miro Heiskanen kärjen tuntumassa – tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Stanley Cup -voittaja Jevgeni Kuznetsov: uusi seura
- Pikkuleijonilta upea nousu – Kanada järjesti hurjan teurastuksen finaalissa
- AL: Ville Koivunen sai jättidiilin – paljastaa nyt suurimmat kehityskohteensa
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Käänne kulisseissa: Liiga-seura repimässä pelaajasopimuksen
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Tappara saa jättivahvistuksen – NHL:n ykköskierroksen varaus palaa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu