Liiga- ja CHL-kauteen valmistautuva Tappara leireilee esimerkiksi Instagram-tilinsä perusteella Slovenian Bledissä. Joukkueen kausi alkaa torstaina 80 kilometriä pohjoisemmassa, Itävallan Klagenfurtissa CHL-ottelulla.

Tappara sai Sloveniassa jäilleen Instagramin tarinaosion perusteella todella kovan vieraan. Pakki Ben Bloodin kanssa samassa kuvassa nimittäin poseerasi paikallinen NHL-suuruus Anze Kopitar.

KUVA: Kuvakaappaus Tapparan Instagramin tarinaosiosta.

Pelaaja on voittanut kaksi Stanley Cupia 2010-luvulla. Ensimmäinen tuli Los Angeles Kingsin paidassa kesällä 2012 ja toinen kesällä 2014.

Vuonna 2014 Kopitar ylsi Slovenian kanssa olympialaisten puolivälieriin, eikä sentterin tehotilastoon kirjattu yhtään miinusta koko turnauksessa.

Vuoden 2016 World Cupissa Kopitar meni Euroopan joukkueen kanssa finaaliin asti.

Lisäksi slovenialaiselle on myönnetty NHL:ssä kahdesti Frank J. Selke Trophy ja kerran Lady Byng Trophy.

Ensiksi mainittu annetaan sarjan parhaalle puolustavalle hyökkääjälle ja jälkimmäinen pelaajalle, joka on osoittanut kauden aikana parasta urheiluhenkeä ja herrasmiesmäistä käytöstä yhdistettynä pelin hyvään tasoon.

Sloveniassa treenaava Tappara kohtaa Klagenfurtin jälkeen Keski-Euroopassa vielä lauantaina Sveitsin puolella Bielin.