Uskomaton paljastus: Rasmus Ristolaisesta tarjottiin vaihtokaupassa NHL-megatähteä – ratkaisu kaduttaa takuulla!
TSN:n toimittaja Joe Yerdon antoi maanantaina TSN 1260 -radiokanavalla taustaa Edmonton Oilersin surullisen kuuluisalle Taylor Hallia kauppaamiselle.
Yerdonin mukaan Oilers oli tarjonnut ensiksi kesällä 2016 Hallia Buffalo Sabresille, ja vaatinut vaihdossa suomalaispuolustaja Rasmus Ristolaista. Sabres ei kuitenkaan tarttunut täkyyn, joten Oilers käänsi katseensa muualle.
Uutisoimme aikaisemmin siitä, että Oilers oli tarjonnut Hallia myös Ottawa Senatorsin puolustaja Cody Cecistä. (Lue tästä lisää.)
Uskomattoman epätasaiselta kuulostava Ceci-kauppa kariutui lopulta Senatorsin toimesta.
Oilers vaihtoi seuraavaksi kohteekseen New Jersey Devilsin ruotsalaispuolustaja Adam Larssonin. Kuten tiedämme, Devils hyväksyi lopulta tarjouksen, eikä heitä varmasti ole kaduttanut tämä päätös. Kauppaa pidetään nimittäin 2000-luvun yhtenä suurimpana ryöstönä.
Hall nousi Devilsissä NHL:n kovimpien supertähtien joukkoon, kun hän kirjasi toisella kaudellaan huimat 93 tehopistettä. Kausi palkittiin lopulta arvostetulla Hart-palkinnolla.
Larsson on ollut Oilersissa kelvollinen peruspuolustaja, jolta on turha odottaa liian suuria asioita. Ruotsalainen teki viime kaudella 82 ottelussa tehot 3+17=20. Miehen tehotilasto oli jäätävä -28.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- Pelit pelattu – IS: Suomen NHL-hyökkääjälle karu kohtalo
- Lähde: Jarmo Kekäläinen kaupittelee Buffalon maalivahtilupausta
- LIVESEURANTA: Liigan runkosarjan viimeinen ottelukierros – tässä ovat panokset
- Toimittajalta iso paljastus – Suomi uhkaa jäädä pois World Cupista!
- NHL:n suomalaistulokas loksautti leuat – huima video leviää!
- Kari Jalonen: huima kunnianosoitus!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä