Sopimus kiven alla! Tuore Stanley Cup -mestari yhä ilman NHL-sopimusta

St. Louis Bluesin riveissä Stanley Cupin voittoa tänä keväänä juhlinut Patrick Maroon on vaikeassa tilanteessa uransa jatkon suhteen.
Isokokoinen voimahyökkääjä antoi vuosi sitten Bluesille alennusta päästäkseen pelaamaan lähelle poikansa asuinpaikkaa – päätös, joka toi miehelle lopulta Stanley Cup -voiton. Nyt tilanne uuden seuran löytymisen suhteen on mestaruudesta huolimatta kuitenkin entistä hankalampi.
31-vuotiaalla Maroonilla on allaan pisteiden valossa hieman alakanttiin mennyt kausi miehen iskettyä 74 peliin tehot 10+18=28. Hyökkääjä tiedostaakin omien vahvuuksiensa olevan nykyään kenties enemmän kaukalon ulkopuolella.
– Rakastaisin jatkaa St. Louisissa, rakastaisin pelata täällä jatkossakin. Olen 31-vuotias, isokokoinen kaveri. Pystyn auttamaan joukkuettani pukukoppipelaajana ja antamaan ison panoksen niin jäällä kuin sen ulkopuolellakin, Maroon toteaa paikalliselle urheilutoimittaja Tom Timmermannille.
Maroonin uskotaan joutuvan odottamaan mahdollista tulevaa sopimustaan syksyyn saakka, jolloin seurat hankkivat NHL-paikasta kamppailevia pelaajia try-outille taistelemaan viimeisistä pelipaikoista joukkueiden kokoonpanoissa.
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- HIFK:stä tuttu pistelinko uuteen seuraan – KHL:n tähtisikermä poimi riveihinsä
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- Jatkoaika: Kiekko-Vantaan edustusjoukkue menetti tärkeän kumppanin – yhteistyösopimus purettu
- Tässä HPK:n kapteenisto alkavalle Liiga-kaudelle
- Kolminkertainen Stanley Cup -mestari sai valmennuspestin
- Kohti seuraavaa turnausta – tältä näyttää Nuorten Leijonien joukkue
- Suomalaisvalmentaja nimettiin NHL-huippupestiin
- KHL-valmentaja lataa tiukkaa tekstiä kohtelustaan NHL:ssä: ”Olen v*ttuuntunut”
- Jokerien maalitykki: Uusi seura
- Veli-Matti Savinainen saapui TPS:ään – teki heti yhden huomion
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- MTV Urheilu: Liiga-seuran harjoituksissa yllättävä näky – huippunimi mukana!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Liigan monivuotinen törkypelaaja ripustaa luistimet naulaan!
- Lähde: HIFK:n entinen supertähti lähtee NHL:stä!