Minnesotassa hämmentävät potkut – näin omistaja kommentoi: ”Emme tiedä, mihin olemme menossa”
Minnesota Wildin omistaja Craig Leipold perusteli joukkueensa nettisivuilla GM Paul Fentonin yllättäviä potkuja. Hän ehti olemaan virassaan vain reilun vuoden. Taustalla voisi kommenttien perusteella kuvitella olevan suurempaakin draamaa.
– Nähdäkseni olemme tilanteessa, jossa emme tiedä, mihin olemme menossa. Meidän on keskityttävä uudelleen siihen, keitä olemme joukkueena. Ulkopuolisten elementtien ei pidä antaa häiritä, omistaja pallotteli.
Hänen mukaansa Wildin organisaatio ja kulttuuri olivat erilaisia kuin tapa, jolla Fenton toimi.
– Tunsimme, että oli aika tehdä tämä ja meidän aika mennä eteenpäin, toiseen suuntaan.
– Uskon, että meillä on sellainen joukkue, joka taistelee pudotuspelipaikasta. Odotan innolla uuden GM:n palkkaamista, joka voi johdattaa meidät Stanley Cupiin.
Fenton pisti tuulemaan viime kaudella urakalla, kun hän laittoi pihalle mm. Mikael Granlundin ja Nino Niederreiterin.
Toisaalta joukkue sukelsi syvälle jäätyään ulos pudotuspeleistä. Edellisen kerran vastaavaa katastrofia oli todistettu seitsemän vuotta sitten kaudella 2011-12.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia