Liiga-seuran huippulupaus lähestyy NHL-unelmaansa: ”Testeistä näki, että fysiikkani oli hyvällä tasolla muihin verrattuna”
Kuva: Juha Tamminen
Lahden Pelicansin tulevan kauden yksi mielenkiintoisimmista nimistä on hyökkääjä Jesse Ylönen.
19-vuotias Ylönen on Montreal Canadiensin kesän 2018 varaus ja takoi jo viime kaudella – ensimmäisellään Liigassa – mukavat 27 (13+14) tehopistettä.
Kauden kohokohta oli alle 20-vuotiaiden MM-kulta tammikuussa ja Ylönen sai Canadiensilta positiivista palautetta sesongistaan.
– Joulusta eteenpäin pelasin heidän mielestään todella hyvin, Ylönen toteaa Pelicansin nettisivulla julkaistussa haastattelussa.
Kesällä Ylönen vietti muutaman viikon Montrealissa nuorten lupausten leirillä ja ennusmerkit tulevaa silmällä pitäen olivat lupaavia.
– Testeistä näki, että fysiikkani oli hyvällä tasolla muihin verrattuna. Kaikkia osa-alueita pitää saada paremmaksi, että siellä pystyy erottumaan edukseen. Luistelua, kiekon käsittelyä, laukausta, kaikkea, Ylönen toteaa.
Vielä tulevalla kaudella nuorukaisen pelipaikka on lahtelaisseurassa.
– Minulla oli tänne sopimus, ja sieltä sanottiin, että jos muuta tietoa ei tule, niin täällä jatketaan. Tosi innoissani olen, että saan vielä yhden kauden pelata täällä. Joukkue on muuttunut paljon, ja kaikki lähtee taas tavallaan puhtaalta pöydältä. Tekeminen on näyttänyt tosi hyvältä ensimmäisenä treeniviikkona, Ylönen hehkuttaa ja jatkaa:
– Totuus on se, etten ole vielä todellakaan valmis sinne (NHL:ään). Pitää kehittyä paljon, ja haluan pelata täällä niin hyvän kauden, että pääsen sinne.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Carolina Hurricanes: kaksi kärkimiestä pitkään sivussa
- Pelicansista lähteneen ulkomaalaisvahvistuksen uusi osoite selvillä
- Yli tuhannen NHL-ottelun konkari palasi eläkkeeltä tositoimiin – joutuu heti pitkälle sairauslomalle
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Roope Taponen löysi uuden osoitteen Liigasta!
- JYPin NHL-varaus: lainapesti Pohjois-Amerikkaan
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- SaiPa: iso sopimusuutinen!
- Maisema vaihtuu – Pelicans-hyökkääjälle näytettiin ovea
- Urheilucast: Tappara valmistelee siirtopommia – kiikarissa kaksi Leijonat-peluria
- Urheilucast: Jokerit ja Tappara virittelevät jymykaappausta Kärpistä!
- Leo Komarov: uusi joukkue!
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Ismo Lehkoselta tyly arvio Liigan epäonnistujasta: ”Ihan p*skaa kiekkoa”
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä
- Toimittaja: Kiekko-Espoo teki valintansa – tässä ensi kauden päävalmentaja!
- Jonas Enlund: yllätysosoite!