Asiantuntijalta raju arvio: Jokerit-siirto teki suomalaislupauksesta NHL-floppivarauksen – ”He munasivat hänen kanssaan”
Kuva: Mikko Taipale/Jokerit
Toronto Maple Leafsilla oli vuonna 2017 kovat odotukset puolustaja Eemeli Räsäsen suhteen, sillä seura käytti toisen kierroksen (59.) varauksen häneen.
Tasan kaksimetrinen pakkijärkäle pelasi NHL-varauksen jälkeen Kanadan juniorisarja OHL:ssä kelvollisen kauden, kun 61 ottelussa syntyi komeat tehot 5+28=33.
Seuraavalla kaudella Räsänen otti suunnaksi KHL:n ja Jokerit, mutta asiat eivät menneetkään aivan odotetulla tavalla. Räsäsen peliaika jäi hyvin vähäiseksi, eikä KHL-otteluita kertynyt osittain loukkaantumisten takia kuin vain 12. Näissä otteluissa nuorukainen summasi vain tehot 1+1.
Kiekkolupauksiin perehtynyt The Athletic -lehden asiantuntija Scott Wheeler näkee, että Jokereihin siirtyminen oli aivan väärä ratkaisu Räsäsen NHL-unelman kannalta.
– Pintakohtaisesti Räsäsessä on paljon pidettäviä asioita. Hän on yksi jääkiekkomaailman kookkaimpia puolustajalupauksia – eikä hänen luistelunsa ole myöskään aivan kauheaa. Hän osaa suorittaa ensimmäisen syötön sekä hän on äärimmäisen fyysinen. Mutta Räsäsen ura on aivan liian kiireellä hoidettu. Hänen olisi pitänyt jatkaa vielä yhden kauden ajan OHL:ssä, jossa hän olisi ollut dominoiva pelaaja. Nyt hän on jäänyt jumiin KHL:ään, jossa hän tuskin tulee saamaan isoja peliminuutteja. Tästä johtuen hänen kehityksensä on pysähtynyt, Wheeler kirjoittaa.
Wheelerin tekemältä Maple Leafsin TOP 29 -kiekkolupausten listalla Räsänen löytyi vasta sijalta 18.
– Maple Leafs on tehnyt hyvää työtä useimpien lupausten kanssa, mutta he munasivat Räsäsen kanssa, Wheeler lyttäsi arviossaan.
Maple Leafsin lupauksista yleensä hyvin kartalla oleva kiekkotoimittaja ei kuitenkaan muistanut huomauttaa artikkelissaan, että Räsänen on kärsinyt pahoista loukkaantumisista viime kausilla.
Artikkelia muokattu 5.7 kello 15:28
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä NHL:n vapaiden markkinoiden merkittävimmät sopimukset
- NHL:n tähtivahti vaihtaa seuraa – Sergei Bobrovski allekirjoitti jättidiilin
- Matias Maccelli: uusi NHL-seura löytyi nopeasti
- Joonas Korpisalo kaupattiin NHL:ssä – vaihdossa toinen suomalainen
- Erik Haula vaihtaa seuraa NHL:ssä – muhkea sopimus
- Florida Panthers kiinnitti Eetu Luostarisen – jättisopimus!
- Jussi Ahokas yhdistetään tähän NHL-seuraan – sisäpiiritoimittajalta mehukas paljastus
- Elliotte Friedman paljasti: Erik Haula matkalla uuteen NHL-seuraan
- Megakauppa romahti NHL:ssä – supertähti esti siirron Mikko Rantasen Dallasiin!
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Leijonien tehopuolustajalle tyly uutinen – lähtopassit SHL:ssä: ”Emme näe käyttöä”
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu