Olisitko uskonut tähän? Kultaleijonien superyllättäjä murtautunut NHL:n porteille uskomattomaan tahtiin
Liigajoukkue KalPasta maajoukkueeseen murtautunut ja upean kautensa maailmanmestaruuteen päättänyt Eetu Luostarinen kirjoitti äskettäin NHL-sopimuksen Carolina Hurricanesin kanssa. Parikymppinen sentteri haluaa yksiselitteisesti olla Canesin pelaavassa kokoonpanossa tulevaisuudessa.
NHL-sopimuksen allekirjoittaminen ei ollut Slovakian MM-kisoissa loukkaantuneen pelaajan mielessä esimerkiksi ennen kautta.
– Pelasin henkilökohtaisella tasolla hyvän kauden ja kauden edetessä alkoi tuntumaan siltä, että sopimuksen saaminen voisi olla mahdollista jo tänä keväänä.
Stepit ovat olleet huimia. Hyökkääjä takoi KalPassa 54 peliin upeat tehot 15+21=36. Vielä pari kautta sitten maailmanmestari pelasi B-junnuissa ja sittemmin vuotta vanhemmissa junioreissa.
– Tommi Miettistä on siitä kiittäminen, että se jopa hieman tyrkytti minua liigatason peleihin. En osannut silloin yhtään odottaa, että nousisi noin nopeasti A-nuorista suoraan Liigaan, onneksi oma tekemisen taso riitti ja se antoi itseluottamusta myös tulevaan.
Luostarisen mieleen jäivät kuopiolaispaidasta eniten parin vuoden takainen liigahopea sekä A-nuorten Suomen mestaruus ja Spengler Cupin voittaminen.
Myös nouseminen maajoukkueeseen oli luonnollisesti ylpeyden aihe.
– Se tuntui mukavalta, kun sai ensimmäisen kutsun A-maajoukkueeseen EHT:lle, mutta en todellakaan osannut odottaa MM-kisajoukkueessa pelaamista. Siihen päälle vielä maailmanmestaruus, niin jäihän siitä aika upeat muistot mieleen.
Lähde: KalPan nettisivut
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia