Aloittaako Kevin Lankinen kautensa NHL:ssä? Asiantuntijalla selkeä näkemys
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Leijonien mukana sensaatiomaisesti kautensa MM-kultaan päättänyt maalivahti Kevin Lankinen on jo alkanut valmistautumaan tulevaa NHL-kautta varten.
Viime kaudella AHL:n ja ECHL:n välillä pompotellut nuorukainen tähtää varmasti huikeiden MM-kisojen siivittämänä NHL-paikkaa Chicago Blackhawksin rosterista.
Tehtävä ei ole kuitenkaan helppo, sillä Blackhawksilla on monta maalivahtia taistelemassa samasta 35-vuotiaan Corey Crawfordin kakkosmiehen tontista.
Lankisen suurimpia kilpailijoita NHL-paikasta ovat Colin Delia, sopimukseton Anton Forsberg sekä mahdollisesti KHL:stä NHL:ään siirtyvä Ivan Nalimov.
The Athletic -lehden toimittaja Scott Powers näkee, että Delia on tästä nelikosta kaikista vahvimmilla NHL-paikan suhteen, mutta Lankisen yllätysmahdollisuutta ei ole poissuljettu.
– Lankisella on ulkopuolinen mahdollisuus työntää Colin Delia ulos kakkosmaalivahdin tontilta, jos hän loistaa harjoituskaudella. Uskon silti, että hän aloittaa kautensa AHL:ssä ykköstorjujana, Powers kirjoitti artikkelissaan.
LUE MYÖS: Järkälemäinen maalivahtilupaus antaa näyttöjä Tapparalle – varattiin NHL:ään kolme vuotta sitten
LUE MYÖS: Tajuton vuosipalkka! Arvio: Mikko Rantanen allekirjoittaa jättimäisen NHL-diilin
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n