Suomi kohtaa MM-kisojen lilliputtimaan – Esa Tikkanen varoittelee: Voi tulla kylmää vettä niskaan”
Kymmenen pistettä neljästä alkulohkopelistään kasaan raapinut Suomi kohtaa perjantaina MM-kisojen lilliputtimaa Iso-Britannian.
Kiekkokarnevaalien ensikertalainen on hävinnyt kaikki neljä otteluaan maalierolla 4-26. Suomi lähtee otteluun täten valtavana ennakkosuosikkina.
Ylimielisyyteen ei ole kuitenkaan varaa, pohtii suomalaisjääkiekon ikoneihin lukeutuva Esa Tikkanen.
– Ei pidä aliarvioida yhtään Iso-Britanniaa. Voi tulla kylmää vettä niskaan, jos lähtee takki auki pelaamaan. Suomen pitää pelata niin kuin tähän asti, Tikkanen toteaa SuomiKiekolle.
Tikkasen mukaan suomalaisten ei kannata sokaistua kisoissa tähän mennessä tulleesta menestyksestä.
– Ylpeitä näistä suorituksista pitää olla, mutta ei saa nuolaista. Hyvän huuman Leijonat ovat nostaneet Suomen kansalle. Euroopasta kasattu joukkue, joka pelaa änäriäijiä vastaan ja saa tulosta aikaiseksi. Nämä ovat kuitenkin vasta alkusarjan pelejä. Kahdeksas peli on se, mikä ratkaisee, legendapelaaja muistuttaa.
Saksa vakuuttanut Tikkasen
Suomi kohtaa Iso-Britannian lisäksi alkulohkossa vielä Ranskan ja Saksan. Etenkin Toni Söderholmin valmentama Saksa on tehnyt Tikkaseen vaikutuksen. – Saksa on vaarallinen ja yllätyksiä voi tulla. Söde on pistänyt heidät pelaamaan hyvää jääkiekkoa. Hän tuntee pelaajat hyvin ja tietää, miten heidän kanssaan kannattaa pelata. Saksalla on täydet mahdollisuudet neljän joukkoon, vaikka heillä onkin vielä parhaat maat vastassa. Tikkanen oli kisoissa paikan päällä Suomen kolme ensimmäistä ottelua. Hänen mukaansa joukkueen ympärillä on todella positiivinen ilmapiiiri. – Nostan hattua nimettömälle ryhmälle. Jukka Jalonen on saanut sen pelaamaan todella yhtenäisesti. Suomi vastaan Iso-Britannia alkaa klo 21.15. C Moressa näet kaikki jääkiekon MM-kisojen 64 ottelua suorana ja suomeksi selostettuna, ennakkostudiot ja asiantuntija-analyysit. Pääselostajana Antero Mertaranta. Jesse HapponenLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?