Slovakia – Suomi: yllättäjät kohtaavat
MM-kisat
Slovakia – Suomi
Lauantai 11.05 klo 21:15
Kisat jatkuvat kiihkeällä rytmillä lauantaina. Sekä Leijonat että Slovakia tekivät perjantaina avausotteluissaan mojovat yllätykset ja nostivat faniensa fiiliksen lentoon. Lauantaina on odotettavissa intensiivinen kamppailu, jonka pystyt seuraamaan suorana lähetyksenä TV:ltä.
Leijonien aloitus MM-kisoissa Kanadaa vastaan ylitti villeimmätkin odotukset. Leijonat oli valmiimpi, yhtenäisempi ja yritteliäämpi kuin kanadalaisten tähtisikermä. Monet – mukaan lukien yllekirjoittanut – ei ole käsitellyt Leijonia silkkihansikkain ennen turnausta, mutta viikkojen leiritys ja useat harjoitusottelut ovat hioneet nimettömästä nipusta timantinkovan koneiston – Joukkueen.
Slovakia pelasi hienon ottelun ennalta hirmuisesti vahvempaa USA:a vastaan hurmioituneen kotiyleisön edessä. Henki voitti jälleen kerran materian. Samanlainen hornankattila on myös Leijonilla edessä lauantai-iltana. Kotiyeisö tuntuu olevan slovakeille hieno voimavara ja joukkue tulee laittamaan kaikkensa peliin myös Leijonia vastaan. Slovakian aggressiivisuus ja hyökkäysvoima oli yllättävän hienolla tasolla.
Kanadaa vastaan Leijonilla onnistui kaikki. Kaapo Kakko oli liekeissä, Kevin Lankinen onnistui mainiosti ja toisen erän pientä suvantovaihetta lukuun ottamatta pelissä oli rautainen ote. Ei ihme, että hieman housut kintuissa kisapaikalle saapuneet kanadalaiset saivat pettyä. Slovakiaa vastaan Leijonien rooli tulee olemaan erilainen, mutta profiilipelaajat tulevat tekemään samaa työtä. Esimerkiksi ulottuva ja taklaava Marko Anttila piti paikoitellen kanukkeja lähes pilkkanaan.
Vetosuositus
Lauantain pelistä tulee erilainen siinä mielessä, että Leijonien vastustaja on Kanadaa paremmin valmistautunut. Leijonat on varmasti suosikki pelissä, mutta Slovakialla on mahdollisuutensa. Kerroinasettelun vuoksi vetosuosituksen joutuu tekemään isännille: Tuplamahdollisuus – varsinainen peliaika 1X. Veto on siis voitollinen tasapelillä tai Slovakian voitolla.Valitse itsellesi sopivin tarjous
- Siirry ille TÄSTÄ.
- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Valitse itsellesi mieleinen tarjous:
Katso matsi suorana lähetyksenä ilmaiseksi!
TV näyttää laajasti huippu-urheilua. Pääset katsomaan esimerkiksi kaikki jääkiekon MM-kisojen ottelut, joten myös tämä ottelu on katsottavissasi ilmaiseksi. Pelitililläsi pitää olla rahaa tai veto lyötynä viimeisen 24h aikana, jotta näet pelit. Kun otat vihjeen talteen, pääset siis heti myös pelin ääreen! Lisäksi näet myös esimerkiksi La Ligan, Ranskan Ligue 1:n, Bundesligan, Serie A:n ja FA Cupin matseja. Lisäksi esimerkiksi tennis ja NBA ovat saatavillasi, kun käytät TV:tä. Katso illan peli ja huippu-urheilua ilmaiseksi tästä!LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Pudotuspelidraamaa Liigassa! Kaksi joukkuetta kesälomille – ennakkosuosikit välieriin
- Aarne Intonen vaihtaa seuraa
- Suomalaishyökkääjä löysi uuden seuran – edessä jo kymmenes kausi Saksassa!
- Tobias Winberg jättää JYPin – ulkomaat kutsuu!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Tappara: karu takaisku!
- Varaamaton kaksikko kerää hurjaa kiinnostusta NHL:ssä – KHL:n maalipyssyn kintereillä useita seuroja
- Työntekijän huolimattomuusvirhe johti loukkaantumiseen NHL:ssä: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Christopher Gibson: joukkue vaihtuu!
- Buffalo Sabres teki uskomattoman tempun! Ukko-Pekka Luukkonen isossa roolissa
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!