Ruotsi – Venäjä: B-lohkon huipennus
MM-kisat
Ruotsi – Venäjä
Tiistai 21.05 klo 21:15
Lohkopelit päättyvät B-lohkon osalta huippuottelulla Ruotsi – Venäjä. Tässä ottelussa ratkotaan pitkälti B-lohkon voitto ja katsotaan asemia kohti torstaina pelattavia puolivälieriä. Ja kyllä tässä ottelussa saadaan jo hieman osviittaa parhaiden joukkueiden nokkimisjärjestyksestä. Tämä ottelu kannattaa kyllä vahtia läpi esimerkiksi TV:n striimistä!
Ruotsi kärsi kisojen avausottelussa tappion Tsekille, mutta on sen jälkeen nakutellut viisi voittoa. Tosin Latviaa vastaan sai Ruotsi tehdä 5-4 voittomaalin tyhjiin, sillä Latvia tarvitsi ottelusta kolmeen pisteen voiton pitääkseen jatkohaaveensa elossa. Sveitsiä vastaan kairattiin niukka 4-3 voitto. Kaikilta osin ei kahta viimeistä peliä voi pitää aivan vakuuttavana työnäytteenä Tre Kronorilta.
Venäjä on ollut omissa otteluissaan hyvin vakuuttava. Kuusi voittoa maalierolla 29-3 eivät jätä selittelyille sijaa. Venäjä on ollut kliininen ja kurinalainen. Venäjän tehokkain pelaaja tähän asti on ollut Nikita Kucherov tehoilla 6+8. Pistepörssiähän johtaa Ruotsin William Nylander lukemin 4+11. Venäjää on tällä hetkellä pidettävä Ruotsia vahvempana nippuna, sillä joukkueen pelissä ei ole ollut juuri heikkouksia.
Vetosuositus
Sen verran vakuuttava on Venäjä ollut, että se on tässäkin ottelussa selkeähkö suosikki. Tarjolla olevat kertoimet riittävät kyllä vetoon. Vetosuositus on siis Venäjä voittaa ottelun (60 min) kertoimella 2,10.Lunasta paras tarjous in kautta!
Lyö vetoa esimerkiksi otteluun Ruotsi – Venäjä ja kohteeseen veto ”Venäjä voittaa ottelun”. Jos Venäjä voittaa ottelun varsinaisella peliajalla, saat 210 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos varsinainen peliaika päättyy tasan tai Ruotsi voittaa, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€). Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€. Lyö riskitön 100€ veto näin:- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
- Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.
Katso matsi suorana lähetyksenä ilmaiseksi!
TV näyttää laajasti huippu-urheilua. Pääset katsomaan esimerkiksi kaikki jääkiekon MM-kisojen ottelut, joten myös tämä ottelu on katsottavissasi ilmaiseksi. Pelitililläsi pitää olla rahaa tai veto lyötynä viimeisen 24h aikana, jotta näet pelit. Kun otat vihjeen talteen, pääset siis heti myös pelin ääreen! Lisäksi näet myös esimerkiksi La Ligan, Ranskan Ligue 1:n, Bundesligan, Serie A:n ja FA Cupin matseja. Lisäksi esimerkiksi tennis ja NBA ovat saatavillasi, kun käytät TV:tä. [inline-text-ad text=”Katso MM-kisat suorana” odds=”” cta=”LUNASTA TARJOUS” url=”http://dspk.kindredplc.com/redirect.aspx?pid=44408&bid=33974″]LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan