Leijonat päätti Ruotsin päävalmentajan uskomattoman kultataipaleen katkerasti! Mestarilla pala kurkussa – ”Haluan lopettaa tämän haastattelun”
Ruotsia menestyksekkäästi luotsanneen Rikard Grönborgin taival maan peräsimessä päättyi torstai-iltana katkeraan puolivälierätappioon Suomea vastaan. Leijonat marssi välieriin 5-4-voitolla Tre Kronorin lähtiessä kotiin.
Pettymys paistoi keltapaidoista kauas, ja yksi tunteikkaimmista oli luotsi Grönborg.
– Mutta Suomi pelasi hyvin. Ollakseni vain rehellinen, pitää sanoa, että he voittivat oikeutetusti, lukuisia komeita voittoja ottanut Grönborg myönsi Aftonbladetin mukaan.
Luotsi on johdattanut Tre Kronorin mm. kahteen peräkkäiseen kultaan viime ja sitä edellisenä vuonna. Pestinsä jättävä Grönborg muisteli urotekojaan ylpeänä.
– Olen ollut mukana voittamassa MM-kultaa kahtena vuonna peräkkäin. Emme olleet pystyneet siihen sitten 1990-luvun alun. Olen voittanut MM-kultaa kotona (2013) ja myös kaksi nuorten kultaa. Otan ne matkaan.
Mihin matka johtaa?
– Haluan lopettaa tämän haastattelun. Nyt haluan vain mennä kotiin ja halata perhettä, ensi kaudeksi sveitsiläisen Zürich Lionsin peräsimeen siirtyvä Grönborg lopetti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Lähde: Niklas Rubin vaihtaa maisemaa – tässä on ensi kauden seura
- Liigan entinen maalipyssy lopettaa uransa!
- Karu päätös: Edmonton-konkarille lähtöpassit NHL:ssä!
- Antti Raanta: uusi päivitys
- AL: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!