Kokivatko Jarmo Kekäläisen suojatit oikeusmurhan? Tämä taklaus sai John Tortorellan raivon partaalle, hermostunut yleisö sortui lapselliseen tekoon
Boston Bruinsin ja Columbus Blue Jacketsin välisessä pelissä nähtiin yöllä kohauttanut hetki, kun ensiksi mainitun Charlie McAvoy tööttäsi Josh Andersonia ylävartaloon vaarallisen näköisesti.
Tämä tapaus sai Blue Jackets -valmentaja John Tortorellan sekä katsojat raivon partaalle. Luotsi näytti välittömästi käsimerkein, että taklaus osui ykkösketjun laituria päähän.
Kotiyleisökin näytti mieltään GM Jarmo Kekäläisen johtaman joukkueen luotsin tavoin. Katsomosta lensi jäälle jonkinlainen herkkupussi.
Tuollainen tempaus on typerää ja poikkeuksellista, mutta ennen kaikkea vaarallista. Mitä lie kotiyleisö olisi tykännyt ja ajatellut, jos jäälle olisi jäänyt pussin sisällöstä jotakin, ja siihen olisi kompastunut esimerkiksi Artemi Panarin vääntäen vaikkapa polvensa.
Vastaavia tapauksia, tavaroiden jäälle heittämistä näkee aniharvoin, mutta joskus esimerkiksi Liigassa.
Purnaaminen ei auttanut. Bostonin ykkösparin pakki sai tilanteesta lopulta vain kahden minuutin jäähyn. Se, oliko tuomio oikeusmurha vai ei, on lienee jokaisen pääteltävissä itse.
Bruins rynni ottelusarjasta jatkoon voitoin 4-2.
LUE NHL:N TUOREIMMISTA MYÖS:
Valtava suru-uutinen: maailmamestarimaalivahti teki itsemurhan
Mikko Rantanen ja kumppanit ovat elossa NHL:ssä – mielipuolinen sarja seiskapeliin!
Auts! San Josen tähti lähetti Mikko Rantasen maata kiertävälle radalle – Colorado veitsi kurkulla NHL:ssä
Vastaavaa nähty vain kerran tällä vuosituhannella! Tuukka Rask muurina hurjassa kiekkosateessa
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia