Vauhdilla passi kouraan: KHL:n pakkien pistepörssin voittanut kanadalainen hyppää uuden kotimaansa paitaan!
Kazakstanin Astanassa pelataan ensi maanantaista alkaen 1. divisioonan maailmanmestaruuskilpailujen A-ryhmä, jossa kuusi maata kamppailee kahdesta paikasta ensi keväänä Sveitsissä järjestettäviin MM-kisoihin.
Isäntämaa saa riveihinsä melkoisen vahvistuksen, sillä Barys Astanan paidassa tällä kaudella KHL:n puolustajien pistepörssin voittanut kanadalaissyntyinen Darren Dietz on saanut maan kansalaisuuden vain muutamia päiviä ennen kisoja.
Dietz on pelannut ennen uutta kansalaisuuttaan vain kaksi kautta uuden kotimaansa ykkösseurassa.
Mitenkään poikkeuksellinen tilanne ei silti ole, sillä Kazakstan on junaillut Pohjois-Amerikasta tulleita pelureita joukkueeseensa aiemminkin.
Dietz summasi KHL:n runkosarjassa tällä kaudella huimat 53 (15+38) tehopistettä voittaen sarjan pakkien pistepörssin selvällä erolla.
25-vuotias puolustaja on pelannut myös 13 NHL-ottelua Montreal Canadiensissa kaudella 2015-16.
1.divisioonan MM-kisojen A-ryhmä käynnistyy Astanassa tulevana maanantaina. Kazakstanin lisäksi nousua ykköstason MM-kisoihin hakevat Liettua, Valko-Venäjä, Etelä-Korea, Unkari sekä Slovenia.
LUE MYÖS:
- Sami Kapaselta kova näkemys Liigan valmentajamarkkinoista
- Liiga-viikon topit ja flopit: Jonkin täytyy muuttua Helsingin Jokereissa
- Joona Koppanen räjäytti pankin SHL-debyytissään – suomalaiset hurjassa iskussa
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Nikita Kutsherov vaatii hurjaa palkkaa NHL:ssä – ”Rahamäärät karanneet käsistä”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Jokerien tuska jatkuu – Tapparalta täystyrmäys
- Jori Lehterän lopettamisuutinen yllätti HIFK:n – nyt puhuu Olli Jokinen
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Lähtö tuli – TPS:stä tuttu pelaaja vapaille markkinoille
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Urheilucast: Antti Pennasesta tulossa palkkakuningas – NHL-tarjous voi sotkea kaiken
- Iso kaappaus Liigassa: Petteri Lindbohm löysi uuden seuran
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Jokerit: uusi maalivahti selvisi!