Aprillipäivänä ihmisten tuntosarvet saattavat olla poikkeuksellisen höröllään esimerkiksi eri uutisia lukiessa. Tällainen tunne saattoi leimata myös niitä, jotka ovat törmänneet Mestis-joukkue IPK:n tiedotteeseen.

Joukkue viesti sivuillaan, että se on palkannut ensi kauden päävalmentajakseen Jarmo Ylisipolan. Outoa tässä on se, että tuore luotsi toimii samalla myös toiminnanjohtajana. Ylisipola toimi päävalmentaja IPK:ssa ensimmäisen kerran jo ennen milleniumin vaihtumista.

– Olen kaivannut valmentamista ja koen, että olen oikea mies johtamaan joukkuetta. Tällä kertaa neuvottelut sujuivat nopeasti, kun istuin itse molemmilla puolilla neuvottelupöytää, Ylisipola virnisti.

Savon Sanomat kirjoitti myöhemmin maanantaina, että sekin meni uutisessa höplään. Ylisipola ei siis ole nousemassa luotsiksi, toisin kuin varsin aidon oloisessa jutussa väitettiin.

IPK:ta luotsasivat päättyneellä kaudella kenkää saanut Janne Sinkkonen ja Tommi Miettinen. Jälkimmäisenä mainittu nosti joukkueen pois karsintapaikoilta kuiville.