TuTo – SaPKo: vihdoin kotivoitto?
Mestis
TuTo – SaPKo
Sunnuntai 24.03. klo 17:00
TuTo ja SaPKo eivät tunnu olevan ihan ylimpiä ystäviä kaukalossa. Tämä Mestiksen puolivälieräsarja on toistaiseksi ollut hyvin tapahtumarikas – kaukalossa on mellastettu oikein kunnolla, eikä pelikielloiltakaan ole vältytty. SaPKolta on pekassa ollut Jaakko Lantta ja TuTolta Matt Nickerson. Sunnuntaina kuuma karavaani palaa Turkuun, jossa odotettavissa on jälleen viihdyttävä ottelu.
Kovaotteinen TuTo
TuTon puolivälierät ovat sujuneet pelillisesti hyvin – Miika Elomon kovaotteinen joukkio on hakenut jo kaksi ryöstöä Talvisalosta ja totuuden nimissä olisi ansainnut kotipelistäänkin enemmän, mutta Pässipaitojen maalivahti Roope Urpolahti pelasi aivan upean ottelun ja kuittasi arvokkaan nollapelin. Perjantaina TuTo piti SaPKon tyylikkäästi kurissa ja kotijoukkue ei näyttänyt saavan kirveelläkään aikaan tarpeeksi laadukkaita hyökkäyksiä. Samanlaisella esityksellä TuTo on Kupittaallakin vahvoilla. Joukkueen materiaalihan on Mestikseen sangen laadukas, mutta Elomo ei saanut runkosarjassa siitä odotettuja tehoja irti.SaPKo tarvitsee toisen ryöstön
Perjantain ottelu jätti pässivalmentaja Pasi Räsäselle otsan kurttuun, sillä joukkue vaikutti paikoitellen sangen aseettomalta TuTon paineistuksessa. Niin viihdyttävä kuin sarja onkin tähän asti ollut, se aiheuttaa varmasti valmentajille ylenmääräistä päänvaivaa. SaPKolle tämä seuraava ottelu on luonnollisesti elintärkeä, sillä tappiolla savonlinnalaiset päästävät TuTon sarjassa jo katkolle – ja siihen ei ole varaa. Parannettavaa on joka tapauksessa paljon, sillä TuTo on ollut ottelusarjan jokaisessa ottelussa tähän asti parempi.Vetosuositus
TuTo voisi aivan hyvin johtaa sarjaa jo 3-0. Se muistaen TuToa on pidettävä Kupittaalla selkeänä suosikkina. Luottoa on, että sarjan yleiskuva säilyy samansuuntaisena ja nyt nähdään kotivoitto. Vetosuosituksena on siis TuTo voittaa ottelun (60 min) kertoimella 1,86.Nappaa 100€ riskitön veto ja tienaa:
1. Siirry ille TÄSTÄ. 2. Avaa pelitili ja tee talletus. 3. Lyö veto otteluun TuTo – SaPKo ja kohteeseen veto TuTo voittaa ottelun (60 min) kertoimella 1,86. Jos TuTo voittaa ottelun, saat 186 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos ottelun varsinainen peliaika päättyy tasan tai SaPKon voittoon, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€). Lisätietoa: Riskitön veto tarkoittaa sitä, että saat panoksesi takaisin, jos vetosi häviää. Voit lyödä minkä tahansa suuruisen vedon 10-100€ väliltä. Palautettu panos maksetaan bonusrahana 100€ asti. Lyö vetoa 4x bonuksesi verran ennen rahan nostoa yli 1,4 kertoimellaLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia