Suomalaispuolustaja Henri Jokiharjun avauskausi aikuisten sarjoissa on ollut värikäs. Chicago Blackhawksin kesän 2017 ykkösvaraus yllätti monet kiekkofanit murtautumalla syksyn harjoitusleirillä NHL-miehistöön ottaen lisäksi välittömästi vastuullisen roolin Blackhawksin takalinjoilla. Blackhawksin erotettua päävalmentajansa Joel Quennevillen marraskuussa, alkoi 19-vuotiaan suomalaisen vastuu kuitenkin vähentyä ja seurajohto päätti laskea Jokiharjun vuodenvaihteen nuorten MM-kisoihin saamaan vastuuta. Voitokkaista kisoista palattuaan oli Jokiharjun suunta pian chicagolaisjoukkueen farmiseura Rockford IceHogsissa, jossa puolustaja on esiintynyt reilun kuukauden aikana 13 ottelussa ja summannut mainiot tehot 1+11. AHL-komennus on ollut ilmeisen hyödyllinen Jokiharjulle, sillä vastuuta on tullut illasta toiseen runsaasti. IceHogsin päävalmentaja Derek King ylistää vuolaasti Jokiharjun panosta The Hockey Writersille ja vertaa tätä legendaariseen ruotsalaispuolustajaan. – Hän muistuttaa minun silmiini (Nicklas) Lidströmiä. Hän pelinsä on hyvin kokonaisvaltaista, King toteaa viitaten vertauksessaan nelinkertaiseen Stanley Cup-voittajaan. Myös Blackhawksin päävalmentajana marraskuussa aloittanut Jeremy Colliton on tyytyväinen Jokiharjun viime aikojen tekemiseen. – Olemme hyvin tyytyväisiä hänen kehittymiseensä. Hän pelaa 21-22 minuuttia illassa ja näemme hänen pelissään paljon edistymistä, Colliton toteaa. LUE MYÖS: Puljujärvi joutui leikkaukseen – syynä ei ollutkaan loukkaantuminen: ”Asialle oli pakko tehdä jotain” Hyvästi Liiga! IL: TPS-tähti on siirtymässä NHL:ään – ”Kiinnostus on kovaa”

LUE MYÖS: