Suomalainen NHL-debytantti juuttunut popcorn-osastolle – taustalla yksinkertainen selitys?
Pittsburgh Penguis-puolustaja Juuso Riikolan NHL-kausi on ollut samaan aikaan hieno ja haastava.
Viime keväänä Penguinsin kanssa yksivuotisen tulokassopimuksen solminut 25-vuotias Riikola on pelannut 37 NHL-ottelua, joissa on summannut 5 (2+3) tehopistettä ja miehen plus/miinus-saldo on kolme maalia positiivisen puolella.
Viime aikoina suomalaispuolustaja on kuitenkin joutunut istumaan popcorn-osastolla. Edellisen ottelunsa Riikola pelasi 2.maaliskuuta Montreal Canadiensia vastaan.
Paikkaa pelaavaan kokoonpanoon ei ole tullut, vaikka joukkueen puolustuksessa on ollut loukkaantumisiakin, esimerkiksi toinen suomalaispakki Olli Määttä on ollut jo yli kuukauden sivussa.
NHL:n suomenkielisten sivujen kirjeenvaihtaja Tuomas Heikkilä toteaa artikkelisssaan todennäköiseksi syyksi katsomossa istumiseen olevan joukkueen päävalmentaja Mike Sullivanin peluutusstrategia.
Sullivan peluuttaa mieluiten puolustajapareja, joissa pelaajilla on eri kätisyydet ja Riikolan kohtaloksi on noussut seikka, että puolustuksen vakiopelaajissa on enemmän Riikolan tapaan vasen käsi alhaalla pelaavia puolustajia.
Oikea käsi alhaalla pelaavia rightin puolustajia on rosterissa ollut lähinnä helmikuun lopun siirtorajalla Vancouver Canucksista hankittu Erik Gudbranson, Justin Schultz, sekä lähes kolme viikkoa jo loukkaantuneena ollut ykköspakki Kris Letang.
Riikolan tulppana kokoonpanoon on viime aikoina ollut myös AHL:stä nostettu Zach Trotman, joka on esiintynyt jo seitsemässä ottelussa peräkkäin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n